23.6.2008 Maanantai Vientiane, Laos
Hikoilu jatkuu tavattoman runsaana, vaikka valtio vaihtuikin jo: matka oli vaiherikas, raskas, vitun hikinen ja mielettömän päräyttävä.
Seitsemän maissa meitä tultiin hakemaan Vientianen kyytiin. Sami ja Anna lähtivät paukkimaan väärään suuntaan, onneksi kuski odotti kun juoksin kaksikon kiinni (seurasivat juuri samannäköistä mutta väärää kaveria). Tai no, kuski ja kuski, yllättäen luvattua minidösäkuljetusta isolle bussille ei ollutkaan ja jouduimme kipaisemaan kohtuullisen hikisen rinkkarallin. Linjuri oli puolisen tuntia myöhässä mutta onneksi laadukas (siihen ukkohintaan kyllä parempi ollakin). Ilmastointi pelasi, jalkatilaa riitti ja alkumatka kului Boratia ja Beowulfia töllöttäen. Anna ehti jopa nukkua, Samikin kai jotain, itsellä uni jäi 2,5 tuntiin. Pari stoppia tehtiin ja hankittiin lisämässyä.
Aamulla puoli kuuden maissa pysähdyimme taas, ja nyt tunnelma bussista poistuessa oli maaginen – ympärillä silkkaa maaseutua, kaskaiden sirittelyä ja Mekong lipui hiljaa ohitse. Täytettiin viisumianomukset ja siirryttiin rajamuodollisuuksiin, jotka menivät yllättävän kivuttomasti. Ainoaa kiusaa aiheutti ruokoton kuumuus ja HIKI. Päästyämme Laosin puolelle siirryimme pikkubussilla keskustaan ja käväisimme syömässä aamupalat. Porukka on täällä ihan hillittömän ystävällistä ja tarjoilijoiden kanssa tuli jubailluksi pitkään. Lasku oli tosin törkeän kova, mutta itsepä lampsimme kalliiseen raflaan. Pitää ottaa valuutta tänään kunnolla haltuun.
Nyt ollaan guesthousessa, jonka nimeä en satu juuri muistamaan. Ulkona on hyvin rauhallista ja pitäisi vaappua suihkuun, kun pitäisi lähteä pidentämään viisumia. Katossa on kaksi pitkäjalkaista hämistä mutta on siinä ja tässä, viitsiikö noita tappaa. Tarkempaa analyysia Vientianesta myöhemmin.
20:00 jotain Suri 1 guesthouse, Vientiane
Tänä yönä seinillä kiipeilevät liskot eivät ole deliriumin esiinmanaamia perkeleitä vaan luontoemon omia hyönteisimureita. Näitä vaihtolämpöisiä tervehtii suurella ilolla, sillä kolme pikkusormen mittaista gekkoa pitävät ötökkäkuumotukset kurissa. Muu raportointi jääköön huomiseen, niin tappavaa on väsy.
25.6.2008 Keskiviikko Vang Vieng, Laos
Maanantaista: hengattiin hetki hostellilla ja kuosittauduttiin, minkä jälkeen suunnattiin Immigration officeen (ei pystynyt kävelemään helteessä, oli pakko ottaa tuktuk). Lomakkeiden täyttö oli hankalaa ja meikäläistä palloteltiin luukulta toiselle. Sami lähti kämpille nukkumaan, minä ja Anna odoteltiin vaadittu 2,5 tuntia. Oikeastaan oli melko leppoisaa istua ja jumitella, Vientianessa kun pärinä on vaikkapa Bangkokiin verrattuna täysin minimaalista. Kun pidennettyä viisumia lähdettiin noutamaan, se oli nohevasti jatkettu heinäkuun 22. päivästä heinäkuun ensimmäiseen. Onneksi korjaaminen kävi nopeasti ja lampsittiin kilometrin verran hostellille uskomattomassa helteessä. Sami oli torkuista huomattavan piristynyt ja siirryimme yläkerran olostelutilaan litkimään Beerlaoa ja jubailemaan turhat jännitteet pois. Tämä on ainoa oikea tapa porukassa reissaamiseen – jos jokin vituttaa, siitä puhutaan.
Illan viilettyä kävelimme Mekongin rantaan syömään, ja tällä kertaa mättö oli hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen hyvä. Pyörähdimme rannan tuntumassa ja iskimme guesthousen parvekkeella korttia katsellen gekkoja ja veistäen täysin luokattomia juttuja. Uni tuli onneksi äkkiä eikä katkennut kuin pari kertaa (lisko vilistämässä pihalla, kukon aamukiekaisut pihalla).
Aamulla napattiin aamiaisen jälkeen tuktuk ja painuttiin bussiasemalle etsimään Vang Viengin kyytiä. Se löytyi helposti ja aika kului hengaillen, spajaria poltellen ja paikallisen pikkupojan kanssa jutellen. Bussi oli täynnä paikallisia ja meininki aito, takaosassa istui kanssamme muutama lisälänkkäri. Meikäläisen kaverina istui alkumatkasta laolaisherra jonka kanssa yritin keskustella huolimatta yhteisen kielen puuttumisesta. Taukopaikan jälkeen (maissia ja mystisiä hedelmiä) alettiin nousta kunnolla vuoristoon ja eteen avautui kauneimpia näkyjä koskaan – vihreitä vuoria, tiheitä laaksoja, riisipeltoja, uneliaita kyliä, vilkuttavia ihmisiä.
Kuski ohitteli täysin reikäpäisesti ja ikkunasta puski pölyä naamalle, mutta kokonaisuutena matka oli todella pysäyttävä. Perillä löysimme etsimämme bungalowikylän nopsaan (Le Jardin Organique). Paikka on oikea paratiisi: perhosia täynnä oleva puutarha, oma älyttömän siisti bungalowi ja vieressä virtaa Nam Song.
Eilisen loistoruokailun jälkeen päätimme lähteä käymään baarin puolella. Löysimme tiemme eräälle saarelle, jossa nautimme baarissa Beerlaoa. Hengailimme riippumatoissa ja meininki oli todella jees (mitä nyt sähkökatko kuumotti hieman, etenkin kun olin hetkeä aiemmin maalannut visiota zombieinvaasiosta. Paluumatkalla Sami ja Anna vetivät sändärit kojusta ja Anna kävi jo laattaamassa. Yöllä sängyllä hipsi torakka, mikä oli lopen hyvä juttu – en olisi muuten jaksanut fiksata hyttysverkkoa paikalleen. Yö meni onneksi iisisti.
Hiljalleen päivä tästä käynnistyy, kohta aamiaista ja sitä ennen suihku.
21:30 Vang Vieng, Laos
Maaginen on Indokiinan yö - kaskaat sirittävät ja gekot naksuttavat. Aamiainen piti tietenkin olla mallia Britannia, joten rasvaa ja suolaa tuli aamulla päivän tarpeiksi. Samia laiskottti, joten lähdettiin Annan kanssa vaihtamaan rahaa sekä säätämään kajareita ja hammokkeja. Reilu tunti lampsittiin ja hikoiltiin – ainoastaan yksi riippumatto jäi puuttumaan. Kämpillä lööbittiin hetki ja meikä pyöritteli pihan muksuja karusellissa ja roudailin reppuselässä.
Illan viilennyttyä ja pimennyttyä haimme raflasta patongit ja mätimme ne naamaan riippumatossa pötkötellen, kyllä muuten maistui. Ilta eteni muuten mukavasti, mutta Sami on edelleen kireä ja väsyy helposti. No, kyllä se siitä kun mies ehtii kunnolla irrottautua oravanpyörästä. Tein sellaisen havainnon, että valkoista paitaa en enää illaksi pue, sen verran sai nippailla örkkejä rinnuksilta huitomasta.
Kotoa saadun viestin perusteella Härmässä kaikki on kunnossa, tämä reissaaja voi nukkua yönsä rauhassa.
26.6.2008 Torstai 23:09 Vang Vieng, Laos
Bombolei! Tämä päivä on ollut juuri sitä itseään – levyttelyä, jumittelua, hengailua, mättämistä ja ruokottomia juttuja. Aamulla sade raikasti ilmaa sen verran ettei armoton lämpö puskenut päälle välittömästi. Noudettiin pyykit pesusta ja vedettiin hyvät aamupalat (köyhiä ritareita hunajalla – ah!). Samin kanssa levyteltiin hammokissa sillä aikaa kun Anna kävi noutamassa yhden riippumaton lisää. Kun se oli saatu fiksatuksi paikalleen, päästiin vihdoin levyttelemään mukavasti.
Jossain vaiheessa kehiin iskivät uskomattomat ruoantuskat ja hipsimme omaan ravintolaan tilaten roimasti hyvää syötävää. Jumiteltuamme maha täynnä hetken kävimme joen toisella puolella, missä meininki oli todella aitoa maaseutua lehmälaumoineeen ja täysin tajuttomine maisemineen. Palattiin kämpille ja juotiin ansaitut Beerlaot.
Armoton nälkä oli jälleen seuralaisemme, joten menimme jälleen kerran omaan ravintolaan ja sijoituimme terassille joen reunalle. Hetki oli täydellisen chilli – laskeva aurinko ja vuoret, mahtava olo ja hyvää ruokaa. Hammokissa pötkötellen odoteltiin lähestyvää ukkosmyrskyä kohdalle, ihan loppuun asti emme jaksaneet. Nythän tuo tuntuu rytisevän päälle (toivottavasti sähköt eivät katkea). Ainoan särön muuten täydelliseen iltaan toi uusseelantilainen naapurimme, joka oli sen verran kuosissa ettei tajunnut lähteä tarpeeksi nopeasti. Oli kaverinsa kanssa vetänyt eilen happy shaket ja ollut totaalisen kujalla, kuvitellut jopa kämppäämme tehtävän poliisiratsian.
Vähillä ötökkäkuumotuksilla on selvitty, ainoastaan sisällä joka paikkaan laumalla vaeltavat pienet mustat kusiaiset (jotka purevat yllättävän lujaa) aiheuttavat ärtymystä. Samaten jostain syystä meikäläisen vessassa on valtava moskiittoinvaasio, mutta sen vakavammista tapauksista ei ole kyse.
Ei muuta kuin yhtä rento ralli päälle huomenna niin hyvä tulee. Vielä vähän arveluttaa se yksin jääminen reissun lopussa, mutta kyllä tämä fiilis vielä asettuu, kun kotiutuu tänne kunnolla. Nyt muuten jyrisee ukkonen, fikkaria etsimään.
27.6.2008 Perjantai 11:00 Vang Vieng, Laos
Uskomatonta mutta totta – olen juuri lyhentänyt reissua parilla viikolla, maksanut siitä törkeän summan rahaa ja silti se tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta. Eilen se vain kerralla kristallisoitui kupolin: ei reissussa pääasia ole itse matka vaan unohtumattomat hetket ystävien kanssa. Nyt kun olen tiennyt että joudun jäämään yksin Samin ja Annan lähdettyä, en ole osannut rentoutua koska mielessä on kummitellut yksinolo tulevana aikana.
Niinpä otin eilen yhteyden kotiin ja pitkällisen kelailun jälkeen päätin lähteä samaan aikaan kuin Sami ja Anna. Nyt kuljemme koko matkan yhtenä porukkana. Jotenkin tuntuu siltä että olisin jänistänyt, mutta en halua tehdä asioita siten että ne eivät miellytä.
28.6.2008 Lauantai 9:45 Vang Vieng, Laos
Istuskelen omassa raflassa aamupalalla, vierellä virtaa Nam Song. Ilma on sateenmärkä ja luonto melko hiljainen. Ensimmäistä kertaa sai vetää ylleen pitkähihaisen paidan, sen verran on ilma viilennyt vaikkei kylmästä voi edes puhua.
Eilinen päivä oli kaavaltaan hyvin samanlainen edellisten kanssa: siirtyilyä ravintolan, vessan ja hammokin välillä, lueskelua, jumittelua, pötköttelyä. Sää vaihtui polttavasta helteestä äkäisiksi ukkoskuuroiksi ja illalla myrskyksi saakka. Nyt on satanut yhtäjaksoisesti yli 12 tuntia, tällä hetkellä tosin näyttää poutaantuvan hetkeksi.
Eilen ainoa poikkeus normaalista meiningistä oli raflassa käynti. Mesta oli hyvin miellyttävä levyttelypatjoineen ja reggaebiiseineen. Joimme kolme ämpäriä ja mässäsimme tuntuvasti. Kävely sateessa virkisti mukavasti. Nyt tuli Sami ja Anna tähän seuraksi, raportointi jatkunee myöhemmin.
22:00
Monta päivää helteessä hikoiltiin ja manattiin monsuunia tulevaksi – kun se nyt viimein on seurueemme saavuttanut, ei tämä olekaan niin kivaa. Nytkin ulkona pauhaa uskomaton rankkasade. Huomenna on tarkoitus lähteä prätkäilemään, mikä ei kaatosateessa käy eikä teiden lainehtiessa mutavellinä. Toivottavasti kyseessä on vain kuuro.
Päivä on ollut luonteeltaan jälleen täysin samankaltainen edellisten kanssa: riippumatossa hengailua, lukemista ja syömistä. Tänään on jopa pohdittu syvällisiä perinteisten pissakakkajuttujen ohella: totesimme reissumme olleen ainakin vähän perinteistä reppureissukuviota syvempi ja onnistuneet osittain pysyttelemään reissarikuplan ulkopuolella.
Tänään suoritimme aktiviteetteja: vuokrasimme mummomallin munamankelit (10 000 kipin käypään hintaan) ja pörräilimme reilun tunnin verran lähiympäristössä. Maisemat olivat henkeäsalpaavia: limestone-vuoret häämöttämässä taustalla, pilviä luikertamassa niiden välissä, riisipeltoja ja rehevää viidakkoa, kanoja, porsaita, vuohia, koiria ja lehmiä tallustelemassa teiden varsilla. Ihmiset huutelivat tervehdyksiä ja hymyilivät sielunsa pohjasta. Se joka ei ole nähnyt laolaisen hymyilevän, ei tiedä ilosta mitään – niin syvää ja aitoa on näiden ihmisten kasvojen loiste. Samaten äärimmäinen varovaisuus, rauhallisuus ja tyyneys jaksavat kerta kerran jälkeen ihmetyttää (ja miellyttää) länsimaiseen lyhytpinnaiseen möykkäkulttuuriin tottunutta. Täällä ei häslätä. Oma äänemmekin muuttuu paikallisten kanssa asioidessa merkillisen varovaiseksi ja sointuvaksi.
Jännää huomata se, että nyt kun on ehditty asettua paikalleen, rentoutua ja odottaa pulssin tasaantumista, asioista tekee paljon tarkempia havaintoja. Alussa aistimusten tulva oli niin valtaisa, ettei siitä osannut erotella sävyeroja. Kunhan avasi sielunsa ja ahmi kaiken. Nyt ehtii makustella, ajatella ja jäsennellä.
Nukkua kai tässä pitäisi, aamulla on kahdeksalta herätys jotta ehditään vuokraamaan pärrät.
Edellinen osa (osa 1)
Seuraava osa (osa 3)
Hinnat ja sanasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti