torstai 23. lokakuuta 2008

Operaatio Itä-Eurooppa 2007, osa kuusi



6.8.2007 Maanantai 8:37 Praha, juna-asema

Mitä tekee nainen päästyään junaan? Nyppii kulmakarvojaan. Mitä tekee mies vastaavassa tilanteessa? Nauraa, mutta hyvin hiljaa.

Samassa hytissä hengasi eilen kolmen norjalaisen porukka, joiden kanssa ratkoimme mummoepisodia. Italialainen vanhus nimittäin oli hukannut lippunsa, nukahteli ja työnsi turvonneita jalkojaan norskiystäviemme syliin. Muori oli kaikeksi onneksi väärässä vaunussa ja saimme hänen poistuttuaan tilaa kolmelle nukkumiseen. Yö meni rauhallisesti ja unta riitti, itse asaiassa heräsimme kunnolla vasta kun konnarilla oli jo mennä hermot (ja sitten piti vielä pakata).

Olo Tshekissä on välittömästi kotoisa, kuin olisi tuttavalleen tullut kylään. En tosin sinnikkäistä etsinnöistä huolimatta löytänyt asemalta automaattia, ja kun vessavahti ei ottanut euroja vastaan, piti röyhkeästi lorotella ulos aseman kupeeseen. Hätä ei lue lakia. Olo on vähän nihkeä, erityisesti jaloista joita kutittaa vallan helvetisti. Matka Cesky Krumloviin kestää neljä tuntia (matkaa 200 km), joten mistään pikajunasta ei ole kyse. Olo ihan okei, mutta illalla virtaa ei kyllä piisaa mihinkään.

12:16 Juna

Onpa ollut vivahteikas matka. Rata on ilmeisesti poikki, koska Taborissa vaihdoimme junan bussiin. Kovin oli ahdasta, mutta sainpa nukutuksi tovin. Nyt olemme taas junassa, mutta jatkoyhteytemme lähtee kymmenen minuutin kuluttua. Emme taida ehtiä siihen, eipä huoleta. Saapa nähdä millainen nillitys alkaa perillä – kaupunki on sen verran pieni (14 600 asuk.) että yksityismajoitus voi olla kiven alla ja vastaavasti sen verran suosittu kohde, että hostellitkin voivat olla täynnä. En ymmärrä miten dormiin majoittuminen voi ottaa niin lujille.

7.8.2007 Tiistai 14:23 Laibon-kasvisravintola, Cesky Krumlov

Päivä on mennyt kaupungissa ja me haluamme hitoille äkkiä. Ei siinä, kaupunki on erittäin kaunis, ehkä kaunein koskaan näkemäni, mutta samalla reissun surkein kohde. Olkoon LP:n kehuma tai maailmanperintökohde YK:n puolesta, tämä on niin hirvittävä turistihelvetti ettei mitään rajaa. Kaupunki on täynnä aasialaisia, jenkkejä, saksalaisia ja brittejä eikä mitään alkuperäistä ole jäljellä. Kai hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa, kun 14 600 asukkaan kaupungissa on yli kymmenen hostellia.

Majoituimme illaksi Traveller's hostelliin ja kaikki näytti olevan ok. Söimme mukavasti tässä samaisessa kasvisraflassa, josta on miellyttävät näkymät linnalle ja Vltavalle (joka on täällä mitätön pieni puro, uitin äsken varpaita). Kämppä oli pölyisyydestään ja paskoista suihkuistaan huolimatta ihan ok-tasoa, joskin infopisteessä meille luvattiin neljä yötä ja tilaa oli vain yhdeksi. Illalla iski hillitön nälkä pötköttelyn ja pesun jälkeen (oli muuten Egerissä pestyt vaatteet yhä märkiä ja haju niin hirvittävä, etten viitsinyt muiden asukkaiden takia laittaa niitä edes kuivumaan) ja lähdin kaupungille etsimään markettia josta ostaa hedelmiä ja leipää. Varttitunnin käpöttelyn jälkeen olo oli hämmentynyt: kapeilla kujilla oli pelkästään matkamuistomyymälöitä, ravintoloita ja hotelleja.

Nukutun yön jälkeen (meni muuten pölystä pillit ankarasti tukkoon) alko kasvaa vitutus: ikkunasta näkyi pelkkiä turistiryhmiä. Karu totuus alkoi paljastua. Cesky Krumlovin idylli on pelkkä kuori, sisältä se on kammottavaa turismimössöä ja se on parasta nauttia päiväreissuna tai ehkä vain postikortista. Päivän kulutimme nettikahvilassa ja kortteja kirjoitellen. Kaikeksi onneksi 12-volttinen Budwar on halpaa ja saatteli pieneen pöhnään, ei tätä selvänä kestäisi. Nyt kasvismätöt huiviin ja suunta kohti Taboria. Emme tiedä kaupungista mitään, joten se on paras vaihtoehto.



17:06 Asema, Cesky Krumlov

Aseman rauha on balsamia sielulle. Varpusten sirkutusta, viileä varjo jossa lukea ja vieressä paikallinen terassi, josta ei kuulu ainuttakaan englanninkielistä lausetta. Pärinä perseessä ja ahdistus kurkussa hävinnevät pian ja taas voi iloisin mielin astua kiskobussiin, joka lähtee tunnin kuluttua. Toivotaan, että löydämme kohtuuhintaisen majoituksen suhteellisen helposti Taborista. LP ei mestaa tunne, mikä tuntuu nyt oikein mukavalta ajatukselta.

23:24 Hotelli, Tabor

Aijai kun on leveä olo. Juuri tulin omasta kylpyhuoneesta, jossa suihkusta tuli säännöllisesti lämmintä vettä ilman vekslaamista, jossa sai istua paskalla vailla pelkoa siitä, että säikäytän viattoman japanittaren takaisin kotimaahansa ja jossa lattiakaivo veti vittuilematta. Nakkelin kamat mihin sattuu ja lösähdin omaan sänkyyni, jossa on leveä tyyny, pehmeä patja ja puhtaat lakanat ja jossa voi nukkua ihanan huolettomasti vailla kuumotuksia kamojen häviämisestä tai seinänraosta ryömivästä paskiaisesta. Aamulla taidan istahtaa valmiiksi katettuun leveään aamiaispöytään, syödä itseni ähkyyn ja painattaa hissillä takaisin ylös, läväyttää nuuskat huuleen ja nukkua puoleenpäivään. Mikäkö on homman nimi, eihän reppureissaajan elämään kuulu leveä elostelu ja luksuslevyttely?

Tällä matkalla olen oppinut sen, että välillä on hyvä maksaa hieman enemmän siitä, että saa jumittaa kaikessa rauhassa vailla minkäänlaisia stressitekijöitä. Esimerkiksi me olemme lähteneeet liikkeelle perjantaina Unkarista, nukkuneet kaksi yötä junassa, käyneet Prahassa, syöneet rasvaisesti ja epäsäännöllisesti ja olleet koko ajan skarppina kamojen ja huollon suhteen. Ei siinä – tuo kaikki on oleellinen osa reppumatkailua ja etenkin reilaamista, mutta ellei missään vaiheessa saa levätä kunnolla, iskee väsy, välit kiristyvät seurueessa eikä oikeasti päräyttävistäkään jutuista jaksa isommin innostua. Krumlovin piti olla tällainen levytyskeskus, mutta turismipärinä vei hermot eikä sielu saanut lepoa laisinkaan.

Olemme nyt Taborin kaupungissa, melko lähellä Prahaa mutta silti silti sopivan kaukana siitä. Otimme junan Krumlovista kohti pääkaupunkia ja jätimme peliliikkeenä päivän merkkaamatta reilikorttiin. Uumoiluni osui oikeaan, konnari vain vilkaisi korttejamme ja sillä siisti. Nyt meillä on yksi ylimääräinen junapäivä käytettävänä, todennäköisimmin teemme sillä päiväreissun Kutna Horaan.

Junan ikkunasta avautui komeinta Tsekinmaata: Böömin sankkoja metsäisiä kukkuloita, jokia halkomassa niitä ja lapsia vilkuttamassa asemilla. Pidän tästä maasta hyvin, hyvin paljon. Maiseman idyllisyydestä huolimatta junassa oli vähän hermot kireällä: minä ja Ritu otimme vaihteeksi vähän sanamatsia, mikä taas kireytti Riikan hermot. Kortinpeluu ja huonot jutut höystettynä ankaralla piereskelyllä (kasvisravintolan paputortilla pisti henget puhumaan meikäläisellä) vapautti tunnelman kuitenkin kohtuullisen nopeasti ja loppumatkasta oli jo hillittömän hauskaa (pään roikuttaminen junasta on lystiä ja piereskely niin että käytävällä olijat häiriintyvät). Vähän myös jännitti: emme tienneet Taborista yhtään mitään ja erityisesti yöpaikka oli arvoitus.



Asemalla totesimme olevamme ainoat reppureiskat jotka junasta poistuivat ja paikalliset tuijottelivat vähän pitkään. Ämpyilemään ei auttanut jäädä, sillä ilta alkoi pimetä ja aseman seudulla hengaili (kuten yleensä) paljon epäilyttävän oloista sakkia. Lipunmyyjältä saamamme kartan kanssa lähdimme kohti keskustaa. Pitkään ei onneksi tarvinnut lampsia: kadun varressa seisoi kalliin näköinen hotelli, josta lähdimme Ritun johdolla kysymään majapaikka. Hinta yllätti: kolmen hengen huone kustansi 18 euroa yöltä per pää, mikä on luonnollisesti reppumatkaajalle paljon mutta silti suhteellisen edullista.

Raahasimme rinkat neljänteen kerrokseen ja allekirjoittanut lysähti TV:n ääreen, tytöt hakivat katukiinalaisesta vielä suolaiset mutta maistuvat kebapit. Viisi kanavaa toosassa on vähän vähän, dubbaus suututtaa ja huvittaa ja aamupala on melko aikaisin, mutta kyllä olo on niin täydellisen ”king in the castle” ettei mitään rajaa. Taidan tässä vielä lukea kirjaa, huomenna voi kuitenkin nukkua niin pitkään kuin tahtoo. Muutenkin ajattelin pyhittää ajan Taborissa levytykseen täydellisissä olosuhteissa ennen kuin suuntaamme Prahan lämminhenkiseen mutta silti kohtalaisen pärisevään muurahaispesään.

Viikko matkaa enää jäljellä, miten lyhyeltä ajalta se tuntuu. Ja jotkut hullut käyvät viikon kahdessa vuodessa makaamassa olutpöhnässä hietikolla muiden suomalaisten seassa ja sanovat sitä matkailuksi. Voisin nyt alkaa rääpimään enemmänkin vaan enpä viitsi, on kaikki niin kohdallaan että Anssi Kela voisi tehdä tästä biisin jos olisimme jossain Espoon lähiössä (onneksi emme ole ja onneksi ei tee).

8.8.2007 Keskiviikko 18:00 Hotelli Kapital, Tabor

Olotila on levy, eikä mikään marssimusiikkia tahkoava möykkä-äänite vaan mäntymetsään unohdettu lastulevy. Vähän on eittämättä tylsää, mutta kun mitään ei jaksaisi tehdä niin millään. Okei, minä ja Ritu juomme olutta mutta lasketaanko sitä tekemiseksi tai lukemista. Aamu meni juuri niin kuin suunnittelin, ylös pääsi kahdelta – kun Ritu tuli kaupungilta, kömmimme ylös. Aamupala, jonka siis nautimme yhdeksän maissa, oli varsin kelvollinen (pekonin päälle täällä ymmärretään) mutta hedelmät ja kunnon kylmä maito olisivat tehneet terää.



Kun olimme päässeet ylös, pyykkäsin hirvittävältä dunkkaavat kalsarini (tehtyäni ensin ultimaattisen naruvirityksen akselille vessanpönttö-suihkun hana). Käväisimme lyhykäisesti viereisessä kirjakaupassa (olisivat himoittaneet Pingu-DVD:t ja Fulcin New York Ripper, Ichi the Killerin olisin ostanut vaan kun leffa on japaniksi ja tekstitys tsekiksi niin eihän siitä mitään tule), josta tytöt hankkivat levyjä. Ostarissa oli vähän kaikenlaista, mutta ei mitään ostamiseen pakottavaa. Tosiasiassa taisin kuluttaa enemmän aikaa penkillä lueskellen kuin kauppoja kierrellen. Alakerran kiinalainen rafla tarjosi halvat, hyvät ja tuliset kong pao -annokset nuudeleilla. Haimme vielä kellarikerroksesta kaljaa (järjetöntä, kun reilulla eurolla saa kaksi litraa maailman parasta olutta – ei siinä tunnu olevan tolkkua), pienen pullon vodkaa ja muuta tarpeellista päiväkännejä varten.

Vähän hitaasti on tosiin juopuminen lähtenyt käyntiin, tällaista tissuttelua ja olostelua. Jo tuntuu hiukan Babylonin kutsu – on tullut yhä useammin mieleen opintolaina, muuttoasiat ja hankinnat asuntoa varten. Etenkin nukkumaanmenon aikaan nuo asiat tuppavat kiusaamaan. Vielä viikoksi pitää unohtaa moinen hapatus. Ongelma kai lienee se, että aikaa ennen koulun alkua Suomeen palattuamme on melko vähän. Pitää sitten alkaa taas päristelemään. Taidan olla niitä miehiä, jotka kaatuvat saappaat jalassa tai nuokahtavat mykkinä keskeneräisen sinfonian ylle. Pitää tulla näin kauas että osaa olla tosissaan tekemättä mitään.

9.8.2007 Torstai 11:09 Hotelli, Tabor

Eipä olla sitten viime merkinnän heilahdettu huoneesta mihinkään paitsi alakertaan (ei kun kävihän Riikka hakemassa meikäläiselle pizzasiivun Fornetosta, joko kyse oli kiltteydenpuuskasta tai halusta päästä hetkeksi perseeni pärinän ulottumattomiin, mukavaa joka tapauksessa). Ilta meni tissutellessa, korttia lyöden ja tarinaa iskien. Käytiin yhdentoista maissa hakemassa alakerran respasta naksuja. Pitkästä ja komeasta listasta huolimatta tarjolla oli yksi sipsipussi ja kaksi pussia karkkia (kaikki menneet maaliskuussa vanhoiksi). Tämä mahtava tavarataivas tarjoiltiin meille ynseimmällä asiakaspalvelulla koskaan, itse asiassa nainen oli niin avoimen vittumainen ettei sille voinut kuin nauraa.

Fakta on yleensä se, että itseään parempitasoisina pitävissä paikoissa köyhä ja paskainen reppumatkaaja ei millään kohtaa samantasoista palvelua kuin liituraidoissa virkailijan perseestä haaveileva verisuonitautinen toimitusjohtaja. Asiaan tulee suhtautua huvittuneesti eikä suinkaan loukkaantuen, sillä se ärsyttää mulkkua työntekijää kahta törkeämmin. Nukkumaan mentiin joskus kahden jälkeen, Ritu oli imaillut vodkaa reippaammin ja kertoi huoneen pyörivän.

Käväisimme aamupalalla, joka oli puolet runsaampi kuin eilettäin. Oli tarkoitus nukkua vielä, mutta yleinen vammastelu ja paskanjauhanta torpedoivat suunnitelman. Nyt pitäisi lähteä kai kaupungille, ei oikein jaksaisi lähteä vielä mihinkään. Kauhea tuskanhiki ja paskahätä, eivätkä vaatteet ole vieläkään kuivia.

19:41 Hotelli, Tabor

Maha täysi, huuli mälli täysi (plus nikotiinipurkka poskessa) ja hommat reilassa sekä kaljaa hyllyssä – matkailu on kyllä harvinaisen lungia kun hommat menevät putkeen. Päivällä kyllä vitutti ankarasti, kun tuli ostetuksi Kenvelosta muka tarjousalushousuja (olikin sitten 7 egeä kappale ja ostin kahdet) ja kaupunkikierros typistyi ukkosen ja takia lyhykäiseksi. Onneksi marketista sai lämpimiä pizzoja ja pätevää maitoa (lisäksi piti investoida Geisha-levyyn), ja kun maha oli täynnä ja nuuskat huulessa, unohtui kaikki vittumaisuus nopsaan. Vanhat kalsaritkin sai onneksi vaihtaa tyyriisiin ja tuoreisiin pantseihin, sillä haju tuntui parin metrin päähän (ei auta enää vaikka pesee rytkyt, märän haju on pinttynyt). Muutenkin vaatteiden paskaisuusaste on sitä luokkaa, että konepesuun on huutava tarve.

Rahatilanne tosin huoletti tovin, mutta laskelmien mukaan massia on enemmän kuin riittävästi. Kaupunkikierros piristi erittäin mukavasti: ilma oli sateenraikas ja maisemat komeita. Lisäksi kaupungin alhainen turismiaste jaksaa Krumlovin jälkeen hymyilyttää, täällä englanninkielen taito on poikkeus eikä sääntö. Varsinaisen onnentunteen toi kuitenkin vahingossa löytynyt armeijan ylijäämäkauppa, josta löytyi viimein, kuukausien etsinnän jälkeen sopiva BW:n flecktarn-maastopuku ja vieläpä käsittämättömän halpaan 13 euron hintaan. Aitousaste on taattu, polvet ovat niin kuluneet ettei väriä ole juuri jäljellä. Pääsee syksyllä pelaamaan! Kauppa oli täynnä hienoa kamaa, etenkin tsekkiläisiä kommunistiajan varusteita, vähältä piti ettei budjetti heilahtanut kuralle enempää.



Ostosten aiheuttama hyvä mieli antoi aihetta maistuvaan (ja edelleen järjettömän halpaan) oluseen varjoisalla sivukujalla. Luuppailimme sen jälkeen vielä tovin maisemia ja kujia palaten sen jälkeen kalja- ja ruokatäydennysten myötä takaisin kämpille (tytöt hakivat kiinalaisesta mätöt, itselle piisasi pitsa ja kylmät Kinder-patukat). Innostuin vielä soittamaan Prahaan parin vuoden takaiseen hostelliimme (Hostel Jednota, neuvostohenkinen mutta siisti ja kohtuuhintainen, 13 e yö) ja varasin majapaikan keskiviikkoon saakka. LP pelasti tällä kertaa puhelinnumeroineen, tosin puhelinvirkailijan kanssa piti vähän taistella oman nimeni suhteen (Iikka Kivi oli sula mahdottomuus, mutta sain sentään Michael Kevinin vaihdetuksi Michael Kiveen. Hyvä että toinen nimi on kansainvälisempi).

Nyt edessä on olutta ja kortinlyömistä. Tsekki on loistomaa. Luin Bridget Jonesin päiväkirjan ja yllätyin, se olikin oikeasti ihan hyvä kirja. Huomenna vaihtuu vielä kerran majapaikka, viimeisiä päiviä viedään. Olo ei ole surullinen eikä pahasti haikeakaan. Matka on ollut joka mittapuulla menestys ja kun tietää kotimaassa odottavan kaikkea hyvää, ei voi kuin hymyillä.

10.8.2008 Perjantai 13:26 Juna Prahaan

Junassa taas, todennäköisesti toiseksi viimeistä kertaa. Ilta meni vähän väsyneesti edellisyön lyhyiden unien takia. Aamupalan jälkeen torkuttiin tovi, suoritettiin henkilökohtainen huolto ja pakattiin kamat. Uskomattomaan kuntoon huone muutamassa yössä menikin, mutta oli se mukavaa kun ei tarvinnut skitsoilla kamoista jatkuvasti. Eilinen ukkosmyrsky on tänään saanut jatkoa vesisateesta, mutta harmaahko maisema on kolmen viikon helteiden jälkeen piristävää vaihtelua.

Juna oli vähän myöhässä ja olisi hillittömästi tehnyt mieli rössiä, mutta ei taas jaksa rikkoa lakkoa kun viikko on mennyt ilman. Isällä vartoilee kotona uusi sinko pälliä joka kuulemma vaihdetaan isoon absinttiin. Prahasta pitää muutenkin hoitaa tuliaiset ja lähettää muutama postikortti Nivalan suuntaan, mutta eipä noista saa stressiä revityksi. Menossa perinteinen junamökötys: minulla meni hermo kyselyyn (aikuiselta ihmiseltä kysyä että pesitkö kädet vessassa, en minä sentään mikään luolamies ole vaikka ajoittain käyttäydynkin hiomattomasti) ja nyt murjotetaan. Noh, kaksi tuntia junaa rauhoittanee tilanteen.

12.8.2008 Sunnuntai 12:10 Hostelli, Praha


Kröh. Kurkku vähän kipeänä, ei pitäisi pitää ikkunaa auki öisin. Viileässä nukkuminen on kyllä toisaalta hyvin miellyttävää. Eilinen oli erittäin mukava päivä, joskin vähän hintava sellainen (melkein 40 e meni). Mentiin aamulla lähiraflaan syömään (todellakin lähellä, viisi askelta hostellin ovesta) ja tällä kertaa pasta tuli nopeasti ja sitä oli hillitön määrä. Ritun kanssa testailimme paikallista erikoisuutta, luumuvodkaa, joka oli pahaa ja vahvaa. Kun yritimme lähteä kaupungille, vettä tuli taas kerran reippaasti ja käväisimme hetken hostellilla nettailemassa.



Tällä välin sade onneksi hellitti ja lähdimme kaupungille köpöttelemään. Löysimme upean leffateatterin, jossa iloksemme pyöri dubbaamaton Simpsonit-leffa. Hinta ei juuri päätä huimannut, vaivaiset neljä euroa. Koska meillä oli vielä pari tuntia aikaa ennen esityksen alkua, käväisimme Vanhankaupungin aukiolla ahdistumassa helvetilliseen turistimäärään ja pettymässä Astronomiseen kelloon (Husin patsaskin oli sopivasti korjattavana). Hirveintä oli, kun Samsonite-lauma taputti kellolle. Kellolle!

Leffaan piti tietysti ostaa hirveät mätöt ja 0,75 litraa limsaa. Teatterin käsittämätön koko loksautti leuat: screeni oli noin kahdeksan metriä korkea ja ainakin 15 metriä leveä. Melkein harmitti, kun leffa oli piirroskamaa eikä Bayn aivoton megarymistely (Transformersin trailerikin naulasi penkkiin). Kyllähän Simpsonit oli taattua laatua ja naurua riitti koko puolentoista tunnin ajan. Ehkä vähän turhankin taattua: välillä meininki muistutti liikaa tv-sarjan pitkää episoida eikä tarpeeksi päräyttäviä juttuja ollut mukana riittävästi. Vanhoihin hahmoihin oli kuitenkin saatu sellainen määrä draivia, että ihmetyttää miten sarja on ollut viime aikoina niin väsynyt.

Leffan jälkeen käväisimme blues-baarissa kuuntelemassa tovin lihavaa ja mustaa bluesia, minkä jälkeen siirryimme aussipubiin. Alkuilta kului rugbya töllöttimestä ihmetellen ja olutta siemaillen. Loppuillasta paikalle saapui tuttuja poppiklassikoita veivannut duo, joka nosti tunnelmaa mukavasti. Lieväksi riesaksi osoittautui keski-ikäinen futishullu brittikaljaturisti, joka liimautui seurueemme kylkeen (ilmeisesti Ritun takia, sillä sormuksestaan huolimatta mies oli etsimässä panoseuraa). Hobittiesitykseni myötä (älkää kysykö) sain meille sentään hankituksi olutta, mutta muuten hemmo oli pelkkä rasite. Onneksi tämän häivyttyä tiskille pääsimme livahtamaan ulos. Non-stop-marketin kautta painuimme kämpille.



Yöperhosen teilaamisen (kiitos, Lonely Planet) jälkeen tuli uni. Aamun olen istunut netissä ja nyt pitäisi kai taas lähteä johonkin, ilmeisesti syömään. Akuuttia laiskotusta, rahatilanteesta huolehtimista. Illalla pitäisi vääntäytyä johonkin black light-teatteriin. Mitenhän tuon saisi nätisti ilmaistuksi ettei se juuri yhtään kiinnosta (etenkin kun kolmasosalla lipunhinnasta pääsisi näkemään Tarantinon Death Proofin upeassa teatterissa. Miten tästä selviää?).

16:06 Hostelli, Praha

Nollataan hostellilla, tosin Ritu on kaupungilla etsimässä tuliaisia. Käväistiin lähiraflassa syömässä ja ruoka oli taas vallan mainiota. Tosin ravintolassa näyteltiin jotain perhedraamaa tsekkiläiseen malliin omistajien taholta ja nolostuneet tarjoilijatytöt sovelsivat tilannetta kohtuullisesti laittamalla musiikkia kovemmalle. Olut muuten maistui poikkeuksellisen hyvin, vaikka eilisestä ei darraa tullutkaan niin jano on ollut merkittävä. Eilisestä yhdestä spajarista huolimatta tänään linja on ollut ankara, entiseen ei ole paluuta.

Ja tapahtuihan pieni ihme, sillä tänään ei mennä teatteriin katsomaan koikkelehtimista ja hyytelöllä sotkemista (miten niin minulla on ennakkoluuloja nykyteatterista) vaan Tarantinon ohjaamaa eksploitaatiotaidetta. Tässä kun onnistun vielä kahtena iltana, niin putkeen menee.



13.8.2008 Maanantai 12:20 Hostelli, Praha

Röh. Hirveä nuha. Tiedä mistä tulee. Katsottiin vielä Death Proofin (joka oli todella, todella hyvä) lisäksi uusin Harry Potter ja oltiin menossa nukkumaan puoli kahden aikaan. Nyt pitäisi saada ostetuksi tuliaiset, viimein.



14.8.2008 Tiistai 0:22 Hostelli, Praha

Olipa hyvä että jäi aiemmin päivällä kirjoittamatta, oli nimittäin niin älytön hajotus päällä että ei mitään rajaa. Ei siinä, käytiin juutalaiskorttelissa ja joen rannassa ja turisteja oli niin paljon että pahaa teki. En tiedä mikä seuraavista käy eniten hermoilleni: sateenvarjon perässä vaappuvat ryhmät, silmämunat opaskirjassa ravaavat pariskunnat vai jalustojensa kanssa hyörivät aasialaiset. Ahisti. Sain sentään tuliaiset ostetuksi ja kiinalaisessa oli kohtuuhintaista ruokaa. Seurueessa oli jälleen kerran voimakkaat jännitykset ja kaikki tuntui hankaavan vastaan. Lopullisen naulan vitutusarkkuun löi rahatilanne: jotenkin massit ovat päässeet karkaamaan siten, että kortilla ei ollutkaan rahaa uusien monojen ostamiseen (Riikka pelasti).



Noh, käytiin nollaamassa hostellilla 1,5 tuntia ja lähdettiin sitten katsomaan black light-teatteriin Catsia. Olin alusta lähtien hyvin skeptinen enkä turhaan: ei siinä vielä mitään, että jalkatilaa oli hyvin rajoitetusti ja teatterilava oli autotallin (hyvin pienen sellaisen) kokoinen, mutta se esitys. Musikaalia ei voi änkeä pienelle lavalle. Esiintyjät eivät musikaalissa saa laulaa playbackina ja jos laulavat, olisi hyvä osata sanat. Näyttelijöiden pitäisi osata näytellä, ja jos ei, niin ainakin näyttää siltä, että ovat mielummin lavalla kuin kotona katsomassa hevospornoa. Näytelmässä olisi myös hyvä olla juoni, eikä tunnin mittaiseeen näytelmään ole hyvä ahtaa viittä markkinahenkistä laulua, joissa ylistetään Prahan ihanuutta. Suoraan sanoen, en ole koskaan laittanut rahojani pahemmin moppen perseeseen ja minulla olisi takuulla ollut hauskempaa mikäli olisin tunkenut lippuhinnan omaan rektumiini koruna kerrallaan. Ainoastaan käsinukkekohtauksissa li ideaa ja visuaalisuutta, mutta muuten kyseessä oli hirveintä paskaa, mitä olen koskaan nähnyt. Näin niitä turisteja huijataan emmekä olleet ainoita, katsomo oli melkein täynnä. Ensi kerralla (jos sellaista tulee) katsonemme paikan hieman tarkemmin.

Yhdessä näytelmän paskuutta kiroten lähdimme hämärtyvään iltaan suuntanamme Kaarlensilta ja Linnavuori. Tuli taas huomatuksi öinen hämähäkkipaljous kaupungilla: niitä on joka paikka täynnä ja ne ovat todella, todella vastenmielisen kokoisia ja liikkuvat jatkuvasti. Kaarlensilta ei ollut mahdottomasti tukossa ja ilta Vltavan varrella oli huumaavan kaunis ja elävä. Hipsimme linnavuorelle hieman eri kautta kuin viime reissullani ja matka oli lyhyempi eikä niin tappava pohkeille kuin portaat. Ylhäältä näkyvät olivat henkeäsalpaavat ja linnan pihalla oli vähän sakkia. Tytöt ihastuivat Vituksen katedraaliin erityisesti ja edelleen läpipaskan Catsin katkeroittamina katselimme linnanpihalla pidettyä teatteria portinraosta. Hipsimme alas ja teimme lyhyen mutkan Josefoviin, joka oli turisteista tyhjä ja näin ollen erittäin miellyttävä. Käväisimme lyhyesti kaljalla (matkalla minulle kaupattiin taas ganjaa, olenko jo niin siivottoman näköinen? Enkä ostanut.) ja kävelimme markettimme kautta nukkumaan. Luin tytöille iltasaduksi Lonely Planetia ja nyt skriivailen tätä.



Huomenna on viimeinen varsinainen matkapäivä. Nyt se tuntuukin hyvin haikealta ja vaikealta yhtäkkisesti. Vaikea ajatella, että yhtäkkiä tämä kaikki taas loppuu ja täytyy palata arkeen. On tähän reissaajan elämäntapaan ehtinyt jo tottua. Ulkona öinen Praha, sisällä kolme tyytyväistä matkustajaa kokemuksia ja taas kokemuksia rikkaampana. (Sellainen kommentti tähän loppuun vielä, että havaitsimme jännän jutun Prahasta: täällä on alati kotoinen ja hyvä olo, eikä öisin kulkiessakaan kuumota).

13:05 Puisto, Praha

Istun yksin samalla paikalla kuin kaksi vuotta sitten, luuppailen musaa ja polttelen sikaria, elän maisemassa sen yksittäisenä osana, tässä maailman palapelissä joka jatkuu rikkumattomana Prahan, Tsekin ja Euroopan ulkopuolelle. Kuukausi arjen ulottumattomissa, joka päivä täynnä uutta nähtävää ja prosessoitavaa aivoille. Haluan kuluttaa tämän hetken yksin, miettiä mitä kaikkea täällä on oppinut itsestään ja maailmasta ja mitä tämän kaiken jälkeen. Mitä kerron, miksi muiden kannattaa tulla Itä-Eurooppaan.

En halua palata kotiin, haluan joka päivälle uutta nähtävää ja koettavaa. Matkailu on huume, tajunnanräjäyttävin kama jota tältä planeetalta löytyy. Välillä tulee vedetyksi överit ja haluaisi kotiin normaaliksi valkokaulustyöläiseksi, mutta nukutun yön ja uusien kokemusten jälkeen sielu janoaa alati lisää. Maailma on niin laaja ja siitä näkee kerrallaan vain pienen sirun. Jokainen paikka on uusi seikkailu ja jokainen päivä jännittävä matka omaan mieleen ja vieraaseen kulttuuriin.

Ken kerran reissariksi ryhtyy, ei kykene enää palaamaan tavalliseen arkeen. Olen vasta palaamassa omalta matkaltani ja mieli askartelee jo uusien retkien kimpussa. Velipoika lähtee ensi vuonna kahdeksi kuukaudeksi Aasiaan ja olen hajota kateudesta. Aiemmin ajattelin, etten ensi kesänä matkaa ollenkaan, mutta turhaa yrittää pettää itseään. Ensi kesänä rinkka nousee taas kapeille hartioille ja rinkan kantaja saa tarvitsemansa.

Nepal, Laos, Kambodza, Vietnam, Kuuba, Jamaika, Indonesia, kuka tietää. Reissaajan sydän ei koskaan täyty.

Edellinen osa (osa 5)
Hyväksi havaitut ja sanasto

2 kommenttia:

  1. Ihan kivaa tarinaa kuten muutkin reissurapsasi mutta hieman häiritsee suvaitsemattomuus eli oma tapasi matkustaa vaikuttaa olevan mielestäsi se ainoa oikea tapa. Turistihan itsekin olet joten erikoinen asenne samsonite-turisteja ja ryhmämatkalaisia kohtaan. Mutta kyllä se siitä kun ikää tulee lisää. Hyviä matkoja jatkossakin :)

    VastaaPoista
  2. Otathan huomioon, että kyseisestä keikasta on jo kolme vuotta aikaa. Jälkikäteen tuo elitismi hävettää itseänikin, mutta en viitsi ryhtyä tekopyhäksi ja siistiä niitä jälkikäteen pois. Yksi blogin tarkoitus kun on tarkastella sitä, miten matkaaja kasvaa useamman matkan aikana.

    Uusimmassa journaalissa, jota en ole vielä saanut puretuksi, tuo kanssareissaajien dissaaminen taitaa puuttua kokonaan (mitä nyt vähän tölvin ylimielisiä ranskalaisia, omassa porukassaan supattavia fennoja ja yöbussissa raakkumisellaan unensaannin tuhoavia saksalaisia).

    VastaaPoista