keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Reppureissu Laosiin 2008, osa kolme



30.6.2008 Maanantai 10:30 jotain Vang Vieng, Laos

Astetta kuumempi aamu: yöllä ei satanut, vuorten solat eivät ole täynnä tummia pilviä ja taivas on väriltään kirkkaansininen. Nam Song kiiruhtaa hitaasti, auringonvarjojen alla tutut pojat leikkivät ja aavistus tuulesta käy joelta päin. Pyykit ovat vielä hakematta: hävettää vähän istua tässä peseytymättömänä. Sami ja Anna aamiaistivat aiemmin kaksin. Ekalla kerralla meikäläisen herättämättä jättäminen tuntui ärsyttävältä mutta niinhän se unohtuu että vastavihitty aviopari kaipaa yhteisiä aamuhetkiä.



Eilen jätimme välittämättä utuisista pilvimassoista solassa ja vuokrasimme aamiaisen jälkeen prätkät (35 000 kipiä pyörä, 90 000 kipillä tankit täyteen kahteen mopediin). Hetken ajan haettiin tuntumaa ja sitten rällättiin Vang Viengistä pohjoiseen. Pysähdyttiin Mulberry Farmilla ja juotiin mulperisheikit. Hyvää oli sekä ruumiille että sielulle – tämän farmin tuotoista suuri osa käytetään naisten ja lasten aseman kohentamiseen. Kehotan siis muitakin reissaajia vähintään käymään tällä farmilla tai jäämään yöksi. Silloin pääsee osalliseksi farmin duuneista ja voi vaikkapa opettaa paikallisille englantia.



Tämän jälkeen rullattiin edelleen kohti pohjoista – maisemat kävivät alati upeammiksi. Kahden kylän jälkeen päätimme kääntyä takaisin. Tienvierustat olivat täynnään eläimiä ja uskomattomat vuoret kohosivat tien länsipuolella. Paluumatkalla meidät yllätti uskomaton rankkasade: vettä tuli kuin aisaa mutta pakko oli vääntää kaasukahvaa, jotta rintakehän muuri yhdessä kovan vauhdin kanssa pitäisi selässä olevan kameralaukun kuivana. Mitään ei oikeastaan nähnyt, ainoastaan Samin ja Annan pärrän perävalot. Kun kuuron alta selvittiin pois, suu oli virneessä ja kamppeet läpimärkiä. Todennäköisesti tulin säikyttäneeksi pari laolaisnaista loppuiäksi pois heterosuhteiden parista kaasutellessani menemään maha valkoisen paidan läpi kuultaen ja tien tahdissa hytkyen.



Pärräily aiheutti uskomattoman nälän ja sen nujerruttua oli aika siirtyä riippumattoon. Kaiuttimet pelasivat taas ja fiilis oli erinomaisen hyvä.

Nyt aamulla olo on törkeän juminen herkullisesta lao coffeesta huolimatta ja tänään tuskin hammokeista helpolla irrotaan. Harmi sinänsä, koska päivä olisi täydellinen pieneen lisäprätkäilyyn. Tosin itselläkin on niin laiska fiilis ettei pärrän selkään taida viitsiä. Tätä kirjoittaessa yksi pojista tuli esittelemään minulle leikkisotilaitaan – kasasi täydellisen linnoituksen ja keräsi pois, harmi kun en ehtinyt paremmin kehua. Katkeraa huvittuneisuutta toi leikkisotilaiden kansallisuus. M16-kiväärin profiili oli kömpelö mutta tunnistettava. Jahka poika saa tietää maansa historiasta, lentävätkö pikku rangerit roskiin?

Uusseelantilaisen naapurimme toilailun innoittamana lienee myös paikallaan muutama varoituksen sana paikallisesta huumekulttuurista. Näitä vinkkejä suosivat Lounari ja muut reissaajat, joita tapasimme:
- Älä polttele julkisesti, vaan aina piilossa (vankeusrangaistukset ovat kovia)
- Ota selvää mitä happy food-annoksessasi on (oopium hampun sijaan voi olla rankka ylläri)
- Ota tuttuakin ainetta hyvin, hyvin varovaisesti
- Happy foodia tilatessasi varmista, että osaat reitin majoitukseen
- Älä vedä perseitä kun tubeilet äläkä muutakaan: ratsiat ovat jokibaareissa kaikkein yleisimpiä
- Älä hillu julkisesti oloissa: se on törkeää paikallisia kohtaan ja luo vastenmielistä kuvaa reppureissaajista.

Ei ole tarkoituksena jeesustella tai mainostaa huumeturismia Laosissa, mutta nämä seikat mielessä pitäen homma toimii paljon turvallisemmin ja smoothimmin. Lisäksi kaverimme antoi seuraavat lokaatiovinkit: jos haluaa ostaa poltettavaa, hyvä vaihtoehto on Nam Songin saarella sijaitseva baarikolmikko. Happy foodia metsästävien kannattaa etsiytyä pääkadun tv-baareihin.

22:02

Sataa sataa kohisee, tili tili tom. Aamun poudan jälkeen on koko päivän tipahdellut vettä – välillä kuuroina, välillä pidempinä jaksoina. Se ei harmita, onpahan hyvä syy olla paikallaan ja keskittyä olennaiseen: olemiseen. Ilma pysyy raikkaana ja luonto vehreänä. Ukkosmyrskyt pimeässä ovat kuin aamun valossa siintävät vuoret – niihin ei tunnu väsyvän koskaan. Koko maisema välähtelee ja sähköpurkaukset lyövät taivaan halki koko silmän kantamalta.



Aamupalan jälkeen ei ole varsinaisesti tapahtunut mitään – kulku on ollut lähinnä vessaan ja syömään. Kahden maissa suoritetun ruokailun jälkeen kuuntelimme musaa (yritin perehdyttää Samia suomenkielisen musiikin hienouksiin, en onnistunut sanottavasti) ja lueskelimme riippumatoissa köllien. Pimeän laskeuduttua söimme toisen kerran, minkä jälkeen käväisin lähikaupassa hakemassa rössiä. Tuli jälleen laitetuksi merkille laolaisten perheläheisyys ja ystävällisyys vieraita kohtaan – koko perhe istui ruokailemassa yhdessä tiskin takana (kuten lähes kaikki paikalliset täällä tekevät, asunnon etuosa on kauppa ja loput asuintiloja) ja tervehti meikäläistä iloisesti. Suomessa kun edes KERRAN näkisi samanlaista meininkiä. Körssit haettuani pötköttelimme kuistilla katsellen ukkosmyrskyä, kuunnellen sateen rauhoittavaa solinaa ja keskustellen mukavia.

Olemme ystävystyneet ravintolanpitäjän kanssa ja minusta tuntuu jo nyt, että tästä paikasta on aikanaan (jo perjantaina, helevetti) vaikea lähteä. Ilmeisesti tunneskaalassa on jotain samaa myös toisessa suunnassa: laskut ovat nykyään pienempiä ja niissä on selviä alennuksia. Tänään pöytään tuotiin ilmaiseksi tuore hedelmälautanen (hedelmät täällä hakkaavat kotimaiset 100-0, etenkin tuore banaani ja ananas). Iltaruokaa puolestaan siivitti ylimääräinen olut ja Sami otti emännältä kielikurssia. Toki myös jeesasimme kantamalla myrskyn riepotteleman päivänvarjon suojaan, Sami vielä oikealla duunariasenteella ilman paitaa.



Jännä olo on saavuttanut seurueemme ja eritoten minut – täydellinen pärisemättömyys ja rauha, mikä on minulle, entiselle reilaajalle, täysin uutta. Reilaus on kuitenkin verrattain lyhytjänteistä ja etenevää matkailua. Nyt olemme olleet viikon täysin pysähdyksissä. Reissufiilis ei suraja haitarissa voimakkaana, vaan olo on seesteinen ja kodikas. Akut ovat latautuneet hyvin, sen huomaa siitä miten innolla odottaa aikaa jolloin pääsee toteuttamaan itseään ja nauttimaan elämästä – myös Suomessa.

Onneksi sinne ei ole vielä lainkaan kiire. Ehtii kaikessa rauhassa levätä ja asetella päänsisäiset tetrispalikat järjestykseen hektistä talvea varten. Sitä en ymmärrä, miten joku lähtee käymään viikon ajaksi Thaimaassa. Jetlagista ja kulttuurishokista kun toivut, on pari päivää aikaa kiertää nähtävyydet, käristyä rannalla ja vetää perseet. Aikaa on yksinkertaisesti liian vähän.

1.7.2008 Tiistai 21:08 Vang Vieng, Laos

Aktiviteettipäristelypäivä! Aamulla sää oli poutainen ja kaunis, vaikka aurinko pysyikin pilviverhon takana. Ollessani syömässä tuli majatalojemme hanslankari heittämään juttua ja jäi seuraan pidemmäksi aikaa. Mies on duunissa bungaloweilla oppiakseen englantia – varsinaista ammattia hänellä ei ole. Kerroin hänelle kotimaastamme ja että olen Samin serkku ja Anna on hänen vaimonsa. Edellämainitut liittyivät pian seuraan ja alkoi ankara kielikylpi: miekkonen kyseli meidän kielemme sanoja ja me Laon perussanastoa. Koko ravintolan väki liittyi seuraan ja hauskaa riitti ääntämysongelmien parissa – erinomainen alku päivälle.



Vuokrasimme munamankelit ja lähdimme rullailemaan länteen, kohti kuuluisia Vang Viengin luolia. Matka oli täynnä mahtavia maisemia ja maaseudun rauhaaa: metsäisiä vuoria, uneliaita lehmiä maleksimassa tienvierillä ja kanaemoja paimentamassa poikueitaan. Poljettuamme jokusen kilometrin saavuimme pieneen kylään, josta kuuro poika opasti meidät kohti luolia. Päästyämme perille havaitsimme seisovamme pienen viidakkojoen rannalla. Rannalla nökötti vaitelias kioski ja taustalla kohosivat jyrkät rinteet. Emme olleet alkuunkaan pettyneitä väärästä paikasta, vaan vähensimme vaatetusta ja lievästä jokiörkkikuumotuksesta huolimatta räpiköimme virkistävässä vedessä. Virta oli yllättävän voimakas ja sen kanssa sai varoa. Keinusta veteen singahtelu oli lystiä ja maapuuhana potkimme opaspoikamme kanssa futista.



Paluumatkalla pysähdyimme kylään ja niin riemukasta oli penskojen meno pienessä purossa, että minun ja Samin oli yksiselitteisen pakko hypätä messiin. Lapset ottivat meidät välittömästi joukkoon eikä vedestä ollut kiire minnekään.



Paluumatka ei mennyt täysin kivuttomasti: meikäläisen pyöränkettinki, joka oli takkuillut jo alkumatkasta, teki tenän 300 metrin välein; lisäksi voimakas kuumuus ja alhainen verensokeritaso kiristivät pinnaa jonkin verran. Minun jäätyä jälkeen Samista ja Annasta ilmestyi paikalle pieniä innokkaita korjausmiehiä, jotka kivin ja kepein naputtelivat kettingin paikalleen. Kun homma oli valmis, vekarat odottivat rahaa. Tämä hieman yllätti: yleisesti Laosista on syntynyt sellainen kuva, ettei porukka täällä pörrää rahan ympärillä. Lasten isä kyllä hengaili paikalla ja olin varsin suositun pyöräilyreitin varrella, joten kyseessä oli mitä todennäköisimmin hyvälaatuinen bisnes köyhälle perheelle. Dilemma tilanteessa oli suuri: kuitenkin nämä ihmiset tarvitsevat rahaa mutta lasten oppiminen matkailijoiden rahastamiseen ei ole hyvä juttu sekään. Annoin mukuloille 7000 kipiä ja pyöräilin eteenpäin. Tällä kertaa pääsin huimat 200 metriä ennen hammasrattaan rouskahdusta.



Kun olimme Annan kanssa palaamassa kaupungilta, tiellemme sattui erikoinen tapaus. Tienvierellä kulki hiljaa lava-auto, jonka lavalla istui ankeannäköistä joukkoa ja jonka kaiuttimista kaikui mantra. Olimme juuri palauttamassa pyöriämme ja kysyimme paikan emännältä mistä on kyse. Hän osoitti lautasta, jolle oli aseteltu rahaa (ilmeisesti kyse oli munkkien suorittamasta varainkeruusta köyhille). Kysyimme, voimmeko mekin osallistua ja vastaus oli myöntävä. Kun auto oli kohdallamme, ovesta astui ulos munkki ja pari muuta laolaismiestä. Emäntämme esimerkkiä seuraten polvistuimme, painoimme kasvomme alas ja nostimme rahat päämme yläpuolelle. Miehet keräsivät rahat, siunasivat meidät ja jatkoivat matkaa. Tilanne oli todella uniikki ja kokemuksena jännittävä.

Sami oli jo ehtinyt raflassa melkein einehtiä loppuun saakka ja häipyi paskalle. Etsin katseellani isompaa hämähäkiä, jonka verkko oli ollut banaaninlehtien välissä ennen eilistä myrskyä. Sitä ei näkynyt, mutta seinällä gekko nappasi suuhunsa itsensä kokoisen (lue: aivan tarpeettoman suuren) spideron. Ja juuri kun sain itseni tyynnytetyksi siitä ajatuksesta, että noin suuria hämiksiä majailee asumuksissa, löysin malarialääkettä etsiessäni rinkan päältä möllistelevän torakan. Se ei ollut aivan suurimmasta päästä tällä reissulla, mutta aivan tarpeeksi suuri hakattavaksi atomeiksi vesipullolla. Toivottavasti niitä ei saavu yön aikana lisää (merkillistä kyllä, torakoita on näkynyt vain meikäläisen lähettyvillä – tosin ennemmin niitä kuin spindeleitä, jos saa valita).

Ruoan jälkeen pötköttelimme hammokissa, mutta sen verran alhainen oli porukan energiavarasto (pyöräily tässä ilmanalassa ei ole helppoa), että kakkahuumori-indeksi oli hälyttävän korkea ja baguettien, jotka minä ja Sami noudimme raflasta, oli jälleen aika suunnistaa kohti petiä.



Tänään, kuten eilenkin, LVI- ja sähköpuoli on prakannut tehokkaasti. Eilen vedentulo takkuili ja minä itse jouduin pesemään ribbentropin runteleman hanurini pullovedellä. Tänään Samin pillupuhelin hajosi miehen käteen ja sitä jouduttiin korjaamaan. Meikällä ei pala sängyn yläpuolella kuin yksi lamppu ja vessaan ei tule valoa ollenkaan.

Kolmen yön jälkeen Vang Vieng jää taakse ja maisema vaihtuu. Vituttaa suunnattomasti. Täällä voisi olla kuukausia tai jopa vuosia.

2.7.2008 Keskiviikko 22:31 Vang Vieng, Laos

Aamu saapui yllättävän pian – pyörin ja nukahtelin lyhyitä hetkiä aamun tunneista. Kun viimein nostin vartaloni kovalta vuoteelta, olikin kello vasta kahdeksan ja aamuhetki väräjävässä ulkoilmassa läsnä. Aamuspajarin jälkeen hipsin Samin ja Annan terassille lukeman Tolkienia ja Sami liittyi seuraani pian (näytettyään ensin munaansa verhonraosta) hieman flunssaisena ja sen johdosta pahantuulisena. Itselläkin oli hiukan hontelo olo. Päättelimme kuitaneemme eilisen reissun seuraksena jonkinasteisen lämpöhalvauksen tahi pahimman laadun nestehukan. Nestettä oli mukana vähän ja suoraa aurinkoa tunteja. Koko päivän keho haki stabiliteettia eikä maha ole kunnossa vieläkään, kun tätä kirjoitan.



Aamupalan ja lounaan väliin mahtui lähinnä hammokissa jumittelua ja lueskelua. Annan lähdettyä kiertelemään kylää kahdestaan jäimme Samin kanssa kaksistaan. Oli sopivasti aikaa äijäilylle: pantiin raskaampaa musiikkia soimaan ja veistettiin rasvaisia juttuja. Hetken ja parin kuluttua ystävämme Onchang tuli paikalle ja kantoi muovipussissa kolmea isoa kookospähkinää meitä varten. Pyysimme häntä liittymän seuraan ja seuraava tunti kului mukavasti jutustellen. Onchang kertoi iäkseen 25 vuotta ja hän aikoi opiskella toimittajaksi, jotta voisi kerätä kertomuksia Vietnamin sodan pommituksista Laosissa. Kannustin kaveria ankarasti ja keskustelimme sodasta sekä pohjoisen sissisodasta, toki hyvin varovasti aiheen arkaluonteisuuden huomioon ottaen.

Näytin digikamerasta kuvia perheestämme ja kodeistamme. Kirjoitimme Samin kanssa osoitetietome postikorttiin jotta meihin saisi yhteyden myöhemminkin. Ai niin, kaveri kertoi myös että eräs siivoojatyttö oli ihastunut minuun komeuteni vuoksi ja tahtoisi puhelinnumeroni. Näköjään uskomaton charmini puree pensseliviiksistä ja hikisestä olemuksesta huolimatta. Siivoojan siipaksi kuvankauniisiin maisemiin...ei sentään, ennemmin rakas lääkäriopiskelija ja Loska-Suomi.

(kitaransoittoa ulkona)

Anna saapui pikaisesti Onchangin lähdettyä, kotimaassa ei internetin perusteella ollut tapahtunut jättirakeiden tipahtelua pahempaa. Sami nysväsi Lethermanilla kookokset auki: maku ei ollut erityisen hyvä mutta ehdottoman villi. Koko bataatti tuli ryystetyksi kuiviin. Hain meille Beerlaot ja pimenevä ilta kului aidosti keskustellen. Kävimme vielä illallisella, missä muuten leppoisaa tunnelmaa kiristi kahdeksanpäinen travellerijoukko. En halua mitenkään dissata ketään, mutta kovaääninen mekastaminen englanniksi erilaisista huumeidenkäyttökokemuksista ei ole tahdikasta. Paikallisilla oli omat bileet respan katoksessa, harmi kun emme saaneet kutsua.



Kämpillä ei hammokissa oikein juttu väsyn takia kulkenut mutta mikäpä tässä on omassa huoneessa pötkötellessä kun huone on tänään siivottu ja tuoksu pitkästä aikaa raikas. Riikalle ajattelin vielä kirjettä äpöstää. Huomenna on viimeinen ilta Vang Viengissa, mikä tuntuu hieman ristiriitaiselta: paikka on paratiisi ja olemme saaneet jo ystäviäkin, mutta toisaalta vähän jo tekee mieli vaihtaa maisemaa.

Yhtä asiaa vain sopii ihmetellä: mikä ihmeen ötökkämagneetti minä olen? Kaikki torakat ovat hiippailleet meikäläisen tuntumassa ja illallisella pöydän alta tipahti syliin relunkokoinen sirkka. Nyt tullessani bungalowille terassilla pörräili tsaikedelisen kokoinen kaskas, jonka meno oli niin holtitonta, että on siinä ja tässä uskaltaako porstuassa vielä yhden spajarin vetää.

3.7.2008 Torstai 23:00 Vang Vieng, Laos

Samapa se on vielä tovi raapustaa, vaikka väsy onkin kova ja herätys aikainen. Pitää nimittäin odotella kameran akun latautumista ja laittaa sen jälkeen vielä puhelin latautumaan. Don Detin sähkötilanteesta kun ei ole varmaa tietoa.



Aamulla käytiin aamiaisen jälkeen (töykeän hyvää kookosmausteista puuroa, suosittelen kaikille lämpimästi) Annan kanssa kaupungilla vaihtamassa valuuttaa. Itse jumahdin hetkeksi nettikahvilaan ja oudolta tuntui lukea tuttavien kuulumisia kotimaasta. Sekin on näköjään yhä olemassa ja ihmisillä oma elämänsä. Matkalla uppoaa niin syvälle vieraaseen kulttuuriin, että oma arkimaailma unohtuu ja jäätyy ajatuksissa muuttumattomaksi. Kävimme samalla myös maksamassa kymmenen yön yöpymiset (6 taalaa per yö).

Paluumatkalla omalle bungalowille eräs pariskunta tiedusteli, olemmeko kokeilleet oopiumteetä happy food-ravintolassa. Antaessamme kieltävän vastauksen saimme kuulla tarinan, jonka mukaan oli onni että olimme välttäneet kyseisen yrttijuoman. Pariskunta kertoi olleensa hirveissä kuoseissa koko illan ja yö oli mennyt järjenvastaisesti kutisevaa ihoa raapien. Aamula ei kuulemma tullut virtsaa ollenkaan. Oudolta nämä huumesekoilukertomukset tuntuvat – miksi porukka vetää tuntemattomia aineita tuntemattomia kerta-annoksia ja vielä ympäristössä, joka on itselle outo? Etukäteen selvittäminen säästäisi paljolta.



Päivä kului autuaasti ja rennosti hammokissa lojuen ja illan alkaessa pimetä frendimme Onchang tuli paikalle ja toi muutamia tuoreita laolaisia hedelmiä syötäviksi – mangoa ja dragon fruiteja. Juttelimme jälleen pitkät tovit ja puutarhurimme istahti seuraan kessun ajaksi. Miesten lähdettyä jatkoimme makoilua, minkä jälkeen oli aika siirtyä viimeiselle ehtoolliselle Vang Viengissa. Ruoka oli erinomaista ja meille tarjottiin jättilautanen ilmaisia hedelmiä, mutta jostain syystä ravintola oli muuttunut kuumotusten kuningaskunnaksi. Ensin seinällä vilisti valtava, melkein kämmenen kokoinen spidero aivan käsittämätöntä vauhtia ja aterian lopussa kattoparrussa jökötti valtaisa, ranskanleivän kokoinen gekko.

Hammokeissa pelailtiin vielä sanapeliä ja juteltiin. Nukkumaanmenoaikeista tehtiin totta puoli yhdentoista maissa. Kirjoitin pari postikorttia, pakkaaminen jääköön aamuun.



Yhteenvetona Vang Viengista:
Low seasonin aikaan sakkia ei ole liikaa ja Khao San Road -tyylinen ylikaupallisuus ei hypi silmille. Ei siis kannata luottaa täysin Lounarin mielipiteeseen paikan vastenmielisyydestä. Valitsemalla oman rauhallisen majapaikan, liikkumalla kaupungin ulkopuolella, tutustumalla paikallisiin ja pysymällä poissa länkkärien täyttämistä tv-baareista saa Vangarista autenttisen, lungin, päräyttävän, unohtumattoman ja syvän reissukohteen. Kannattaa pysähtyä aloilleen ja varata paikkaan aikaa. Tubeliut, häpy miilit ja luolat parissa päivässä läpi kahlaava suorittaja tuskin pääsee pintaa syvemmälle.

4.7.2008 Vang Vieng, Laos

Viimeinen merkintä tästä kuvankauniista maisemasta. Istumme bussiasemalla dösässä, linjuri lähtee kohti Vientianea kymmenen minuutin kuluttua. Vessavahdin perhe väsää keittoa ulkotulella ja aurinko paistelee pilvien välistä. Ainoan nyrpeyden aiheen muuten kevyeen lähtötunnelmaan luo se fakta, että meikäläisen luuri otti latauksessa yöllä ilmeisesti virtapiikin ja nyt ruutua koristaa karkeagrafiikkainen ”contact service” -teksti. Noh, onneksi Samin ja Annan puhelimet pelittävät, ei jää kotiväki tiedottomaksi ryhmän liikkeistä.



Onchang tuli saattamaan meitä bussiasemalle ja muutenkin säädöt kävivät kaikkinensa kivuttomasti. Nyt ei voi taas kuin odottaa määräaseman saavuttumista ja antaa rennon nahkaistuimen irrottaa litratolkulla pehiä.

Edellinen osa (osa 2)
Seuraava osa (osa 4)

Hinnat ja sanasto

2 kommenttia:

  1. Pakko on kysyä, vaikka näin randomina, että tuliko noita happy foodeja itse testattua?

    VastaaPoista
  2. Ei tietenkään, sillä huumausaineethan ovat Laosissa laittomia!

    VastaaPoista