keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Reppureissu Laosiin 2008, osa yksi

Euroopan matkojen jälkeen, erityisesti Madventures-reissusarjan innoittamana alkoi rinnassa poltella halu lähteä vanhaa mannerta kauemmaksi, tyyten vieraiden kulttuurien vaikutuspiiriin. Onneksi paras ystäväni, serkkupoika Sami ja tämän vaimo Anna suostuivat ottamaan koheltavan bestmanin kolmanneksi pyöräksi Indokiinaan.

Laos valikoitui matkakohteeksemme halva
n hinnan, kiireettömän meiningin, luonnonrauhan ja rahavallan vähyyden vuoksi. Tätä kaikkea Tuhannen Elefantin Valtakunta meille oli - ja paljon enemmän, käänteentekevä kuukausi jonka jälkeen kaikkea katsoi eri tavalla.

Osa tyylikkään kuvituksen kunniasta kuuluu myös Annalle.



13.4.2008 Sunnuntai Oulu


Matkapäiväkirjahan tämä on, eikä tien päälle päästä vielä kahteen kuukauteen. Silti oli pakko kaivaa tämä opus kääreestä, selailla tyhjiä sivuja, nuuhkia uutta tuoksua. Ottaa pari askelta lähemmäksi unelmaa. Tämän kirjan sivuille kirjatuilla tapahtumilla tulee olemaan suuri vaikutus elämääni, todennäköisesti peruuttamaton. Ja pelkästään positiivisessa mielessä.

Säädettävää on vielä järjettömän paljon, mutta yllättävän hyvin järjestelyt ovat edenneet. Ylihuomenna taas rokotetaan (toinen laaki Jaappanin pojan aivotulehdusta). Sami tilaa hyttysverkot pian ja kameraan pitäisi hankkia lisäakku. Viikonloppu kului Kokkolassa duunia paiskien ja Madventuresia maratonjaksoina kuluttaen. Taas voimistuu sisällä oloista paras – reissufiilis. Nyt unta kuulaan, ulkona on takatalven myräkkä ja rinnassa kuplii odotus.

9.6.2008 Maanantai Ylivieska

Yöunet jäivät onnettoman lyhyiksi, kun aamulla piti alkaa soittelemaan suuntaan jos toiseen. Mutta nyt, viimein, voi hengähtää ja hyvillä mielin sanoa, että olen valmis matkaan. Materiaalisesti.

Psyykkinen puoli onkin toinen juttu. Nyt alkaa oikeasti jännittää ruokottoman paljon. 42 päivää poissa kotoa, kauempana kuin koskaan, ei ole kuitenkaan mikään pikkujuttu. Yhteydenpito on kallista ja sen toimivuudesta ei ole tarkkaa tietoa. 42 päivää on pitkä aika erossa perheestä, sukulaisista ja ystävistä. Toisaalta poissa oravanpyörästä se on naurettavan vähän.

Kaikenlaisia kuumotuksia mielessä surajaa: visioita kasvoilla ryömivistä valtavista spindeleistä, kusetuksen takia vuosiksi laolaiseen vankilaan joutumisesta, minibussin murskaantumisesta vastaantulevaan autoon ja trooppisen sairauden tuomasta maanpäällisestä helvetistä. Rehellisesti myönnän, että välillä jopa pelottaa.

Pitää ne nämäkin asiat käydä lävitse. Sen verran itseäni tunnen, että lähtöpäivänä mieli on kirkas ja möröt poissa.

18.6.2008 Keskiviikko Ylivieska

Viimeinen vuorokausi kotona puoleentoista kuukauteen lähestyy loppuaan hitaasti mutta varmasti. Välillä olotila lähestyy paniikkia: mitä jos täällä sattuu jotain, entä jos en pysty pitämään yhteyttä kotiin?

Pitää muistuttaa itseään siitä, että 1,5 kuukautta on lopen ajaksi lyhyt, kaikesta selviää kyllä ja kaikki ihmiset odottavat minua täällä. Herran haltuun, kaikki järjestyy, shanti.

Kohta alan pakkaamaan rinkkaa – en kokeillakseni sen painoa tai säätääkseni hihnoja vaan nostaakseni sen aamulla selkään ja suunnatakseni kohti tuntematonta. Järisyttävää.

21:30

Nyt ei voi enää tehdä muuta kuin odottaa – aamun valkenemista, junaa asemalle saapuvaksi, määräaseman saavuttumista ja lentokoneeseen astumista. Käväisin ostamassa ilmapalloja Aasian pikitukkaisille lapsille ja Suomi-viinaa tuleville isännille. On hyvä varautua olemaan ystävällinen.

Vatsanpohjaa kouristelee jännitys ja se on pelonsekaista. Tuleva vuorokausi on pelkojen kuumotusten ja ikävän suhteen se kaikkein pahin. Siitä kun selvitään, ollaan voiton puolella ja valmiina matkaan. Sami kertoi puhelimessa olevansa ankarissa pärinöissä ja lupasi tukea vaikeina hetkinä. Se on paljon.

Atte heitti tekstiviestillä:
”Hei pidäpä vitun kivaa ja kaikki kuumotukset on sitten kielletty, koska muuten jää parhaat asiat kokematta. Jos kuumotat niin lyön sua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita koko triolle.”

Päteviä neuvoja, ei käy kiistäminen. Ulkona on niin sateista ja harmaata, ettei tämän maiseman jättäminen taakse ole ongelma. Elämä on asioiden odottamista ja kuoleman odottamisen työntämistä mielestä.

19.6.2008 Torstai 11:02 Juna Helsinkiin

Psykedeelistä mutta totta: koti on jäänyt taakse ja rautahepo kiidättää meikäläistä kohti Kehä III:n takaista muurahaispesää. Asemalaiturille jäi kasa itkeviä rakkaita mutta itsellä palan hävittyä kurkusta mieli on kirkas kuin Pohjanmaan taivas ja seikkailunhalu kohisee korvissa. Taas ollaan menossa!

Olen tällä hetkellä hyvin arvokas mies: rahavyössä muhii tuhannen dollaria ja laiturilla käsiin vielä työnnettiin melkein parisataa euroa matkarahaa – siksi tässä vähän arveluttaa siirtyä ravintelivaunun puolelle.

11:42

Harmittavan kiireinen oli hetki oluttuopin äärellä, mutta kuumottaa jättää kamoja tyhjään hyttiin. Muovituopissa ristin poikkipuu on jo eri sävyä kuin pystyn, niin nopeaa muodostuu huuru. Viime kulaukset menivät vauhdilla kuin teinivuosina. Mutta hetkeksi pääsi jo kiinni siihen maagiseen reissaamisen fiilikseen – kulkuneuvo etenee ja muuta et voi kuin tuijottaa maisemaa ja olla.

Lähdön hetkeen sisältyy täysin omanlaistaan mystiikkaa. Kaikki stressi, kuumotus ja ikävä katoavat ajukopasta ja mielen täyttää merkillinen tyyneys ja rauha. Ei ole kuin yksi suunta – eteenpäin.

15:00 jotain Ohitettuna Tampere

Tampereen jälkeinen taival taittuu aina helpommin, Mansen jälkeen ollaan voiton puolella. Aurinkoa näkyy jopa sen verran että se häikäisee. Onko vastapäätä ituiven tyttöjen mieltymys Smurffihitteihin valtavirtaa vastaan uimista, iän puolesta eivät ole kohderyhmää.

Kaksi banaania ei sudennälkää taittanut, toivottavasti Samilla on mättöä.

20.6.2008 Perjantai 10:20 Helsinki

Aamun jumi kullan kallis. Ei mitään pärinöitä haitarissa, ei kuumotuksia, mutta pieni jännitys sentään löytyy. Eilinen rentoutuminen saunoineen teki terää ja nyt on mieli alustettu oravanpyörästä ja on valmis vastaanottamaan Aasian ihmeet. Sen verran näyttivät paikat jo varatuilta, koneessa ettei vierekkäin taida päästä istumaan, mikä on vähän harmi. Noh, eiköhän tässä ehditä toistemme naamoja töllätä seuraavan kuukauden aikana.



19:16 Helsinki-Vantaa

Kaikki mitä on voitu säätää, värkätä ja härvätä, on nyt tehty. Enää ei voi tehdä muuta kuin antautua reissun vietäväksi. Vieläkään koko kuviota ei edes tajua. Kaakkois-Aasiaan 1,5 kuukaudeksi. Vittu, huh huh.

Viimeiset puhelut on hoidettu, maha täytetty helvetin kalliilla mutta helvetin maukkaalla hampurilaisella ja isketty korttia. Vielä yhdet reissunedellysröökit ja boarding alkaa 20 minuutin kuluttua.

20:20 Viron yläpuolella

Voi tätä fiilistä kun korvissa kaikuu Traveller ja Helsinki-Vantaa jää taakse. Tähän hetkeen on vuodatettu hikeä (roudatessa kamoja karaokebaariin) ja verta (otettaessa karaokekamoja alas katosta) ja nyt se on totta, konkretisoituma, kristallinen ohihäivähdys jonka eteen ei koskaan väsy tekemään töitä. Jaahas, arrival card tuli kouraan, joten ei kun täyttelemään.



Noniin, se on hoidossa. Pakko tehdä sellainen havainto, että lennolle pakkaantui monta sen näköistä panomiestä, että hirvittää etukäteen thaimaalaisten lasten puolesta. Eikä kyse ole stereotyyppiajattelusta vaan journalistin veitsenterävästä havainnointikyvystä – ei Euroopan lennoilla ole moisia Joseph Fritzlin kaksoisolentoja tavannut.

21.6.2008 Lauantai Afganistanin yllä

Lentoaikaa jäljellä vielä ainakin viisi tuntia, mistä voisi varovaisesti arvioida kellon olevan viisi aamulla Thaimaan aikaa. Uni ei saavuta, vaikka olen yrittänyt kiskoa punkkua unilääkkeeksi. Varusmiesaikana kivilattia riitti ja teka oli luksusta, nyt ei riitä istuimen kallistusvara. Noh, juhannusyön perinteitähän valvominen on, että sikäli. Rakko on tuttuun tapaansa yliaktiivinen, miksi en kusisorsaa ostanut ja Sami ei takuulla omaansa lainaa. Nuo onnelliset nukkuvat jo ja miksipä eivät, toiseen on helppo nojata. Minun unitukeni on nyt 5000 kilometrin päässä. Kohtuullisen rauhallinen lento, vain parilla pelimiehellä on vauhti päällä ja yksi penska on antanut näytteen kitarisojensa kehittyneisyydestä.

8:50 Thaimaan yläpuolella

Noh, eipä tuota juuri nukuttu ja sekin vähä nihkeästi, mutta eipä tässä kehtaa valittaa kun tunnin päästä ollaan perillä. Jetlagin tyrmääminen, selviäminen tästä raskaimmasta päivästä ja muu ämpyäminen eivät ole pikkujuttuja, mutta kokonaisvaltaisesti fiilis on niin hyvä ja skarppi, että ihmetellä sopii.

Yksi asia on kuitenkin pakko nostaa esille: mistä helvetistä Finnair löytää joka lennolle leffoja joista tulee fyysisesti paha olo? Kymmenen vuotta sitten kun mentiin Portugaliin, koira auttoi voittamaan korismatsin. Nyt yksi hurtta lauloi Ambomaan kansallislaulun ja toinen piski pelasti sademetsän. Joko kymmenen vuoden päästä karvakorvat lentävät F16-hävittäjiä ja tuhoavat muukalaisten emoaluksen? Ei perkele, etten muuta sano.

16:00 Bangkok, Thaimaa

Jalassa fishermanit, verhoissa pikku lisko, edessä Singapore Sling ja pääkopassa rennoin fiilis koko vuonna. Päädyttyämme iisien turvatarkastuksen ja muun säädön jälkeen nappasimme hieman ylihintaisen mutta helvetin nopean ja ilmastoidun taksin kaupunkiin. Olemme asettautuneet taloksi Khao San Roadin tuntumaan Sawasdee-guesthouseen. Sami jäi kämpille lööbimään ruoan jälkeen ja kävimme Annan kanssa pyörimässä kauppakadulla. Mukaan tarttuivat Ray-banit (varmasti aidot), fisherman-housut ja vitun paskat, suoraan sanottuna, matkakaiuttimet. Pitää ostaa tilalle uudet.

Fiilis on psykedeelinen. Aasia on sitä kaikkea mitä odotti ja paljon enemmän. Tinkiminen, riksakuskit, riivaajat, äärettömän hyvä ruoka, hymyilevät ihmiset – olo on todella, todella hyvä. Nyt istutaan ja suunnitellaan huomista Laosiin siirtymistä. Hikoilu on jotain uskomatonta, lämpöä ja kosteutta piisaa.

19:08 Guesthouse

Tähän asti jaksettiin onnettomilla yöunilla sinnitellä, mutta nyt ei yksiselitteisesti enää pysty. Lämpötila on kevyesti Romanian viimekesäistä ja kosteus jotain käsittämätöntä. Nämä kosteusvauriot päiväkirjan sivuilla ovat syntyneet silkasta hiestä.



Meitä on tänään ukotettu raivokkaasti – minkään todellisesta arvosta ei voi olla varma, mikä aiheuttaa tympääntymistä. Käytiin tuk-tukilla juna-asemalla hoitamassa huomista kyytiä ja se raidi olikin sellaista haipakkaa, että noin kuumottavassa kyydissä en ole koskaan ollut. Liikenne on jumalattoman kaoottista ja jos erehtyy roikottamaan kättä ulkona, se on nopeasti valtion bussin nokkakoristeena. (Nyt vasta tajusin laittaa tuulettimen päälle, kyllä muuten helpottaa). Asemalla ilmeni, että junassa on jäljellä enää kaksi makuupaikkaa ja ystävällisen oppaan avustuksella saimme VIP-bussin Bangkokista Vientianeen hintaan 1300 bahtia (mikä epäilemättä on liikaa, mutta kun keltanokkana täällä touhuaa niin mistä noista tietää).

Lähtiessä pois tuk-tuk piti työntää käyntiin (hyvä Sami) ja muutaman korttelin jälkeen se hyytyi täysin. Hyppäsimme toiseen koppimopoon, mikä pelasti meidät edellisen kuskin sponsoriliikkeessä käynniltä. Pakokaasua hengitellen ja liikennettä peläten painoimme takaisin Khao Sanille. Mätettiin ruokaa ja käytiin vielä lyhyesti pörräämässä kujilla, mutta sitten virta loppui totaalisesti.

Kuherruskuukausi Bangkokin kanssa oli hämmentävän lyhyt. Onhan kaupunki erittäin kiinnostava ja olemme nähneet siitä vain murto-osan, mutta silti tänne ei pidemmäksi aikaa haluaisi jäädä. Vaikka ihmiset ottavatkin lungimmin ja ero länsimaihin on useissa asioissa valtava, loppujen lopuksi raha tätä muurahaispesää ajaa kihinäänsä. Sellaisesta tällä matkalla on tarkoitus ottaa totaalinen pesäero. Kuitenkin, vaikka mieli onkin raskas ja fysiikka palanut loppuun, kyseessä on ollut käsittämättömän tapahtumarikas päivä ja aivot ovat jatkuneet saaneet uutta prosessoitavaa – näin sen pitää ollakin.



Liekö väsymystä, mutta tällä hetkellä ajatus yksin reissaamisesta parin viikon ajan ei hirveästi kiehdo. Nytkin yksinäisyys tuntuu melko kurjalta – Samilla ja Annalla on toisensa seuranaan ja Riikka on tuhansien kilometrien päässä (tästähän ne varoittivat enkä sitten uskonut). Nooh, vielä ei ole aika tehdä johtopäätöksiä, ikävä vain taitaa vaivata.

Vielä pitäisi röökillä käydä, tarkistaa sängyn väli örkkien varalta (sen verran reipas kuoriainen pöydällämme asteli, etten sellaista kaipaa uninalleksi) ja napata eka malarialääke. Guesthousessa on kohtalainen älämölö mutta tuulettimen ansiosta voi jopa nukkua.

22.6.2008 Sunnuntai 12:30 jotain Bangkok

Huh huh, olipa überkuumottava yö: järkyttävä kuumuus, säpsähtelyä, ötökkäunia ja piinaavaa koti-ikävää. Kahden aikaan piti hipsiä 7-11:een ostamaan vettä ja mässyä. Loppuyöstä fiilis tasoittui ja uni maistui. Sami kertoili myös kuumotelleensa ankarasti, joten en ollut yksin ”mitä vittua teen täällä hikisessä kopissa keskellä Aasiaa” -fiilikseni kanssa. Jetlag ja kulttuurishokki vaivaavat ja oireet häipynevät parissa päivässä. Ei siis syytä huoleen.



Nyt ollaan hengailtu raflassa pari tuntia ja nautittu aamiainen (pekonia, paahtoleipää, munakas ja jääkahvia). Scheisse on vielä kiinteää mutta maha tuntuu hieman aralta. Vielä kohtuukovaa väsymystä (voisi nukahtaa) mutta positiivista on se, että tänään lähdetään jo kohti Laosia. Kyyti tulee tähän seitsemäksi.
18:00 Guesthouse

Nyt vähän jumittaa – lämpö, jetlag, juuri vedetty mättö, kosteus. Päivä ollaan hengailtu paikallamme, poltettu spajaria ja hengailtu. Yllättävän hyvin on aika kulunut ja fiilis on rauhallinen, joskin edelleen melko väsynyt. Venaillaan bussia johon meidät noukitaan tunnin kuluttua. Matka kestää roimat 13 tuntia, mutta aamulla meidän pitäisi olla kuuden maissa Laosin puolella. Bangkokia ei tule vähääkään ikävä.





Seuraava osa (osa 2)
Hinnat ja sanasto

2 kommenttia:

  1. Onko kukaan ikina sanonut, etta jatka nayttaa ihan Ari Koivuselta

    VastaaPoista
  2. Valitettavan moni - etenkin niinä aikoina kun toimin karaokeisäntänä. Ponihännästä luopuminen onneksi auttoi.

    VastaaPoista