26.7.2007 Torstai 15:40 Kävelykatu, Brasov
Tapetaan aikaa ja hengataan. Juna lähtee 21:09 kohti Budapestia. Tuli kirjoitetuksi kortit Suomeen, on niitä kyllä vielä tekemättäkin.
21:27 Yöjuna Budapestiin
Väsy on kova, mutta fiilis hyvä. Astetta parempi rautahepo kiitää pitkin Karpaatteja ja oli tällä kertaa, hämmästyttävää kyllä, täysin ajoissa Brasovin asemalla. Päivällä käytiin KFC:ssä syömässä (kulttuuribarbarismia), mistä ainakin allekirjoittanut diggaili täysillä. Ehkä näytimme paikallisille yrittäjille persettä, mutta katson että minulla on tähän oikeus vatsalaukkukeittojen, kananmaksan ja läskin syömisen jälkeen.
Nähtiin myös meille kämpän hankkinut Janosch ja kiiteltiin miestä vuolaasti. Palattiin kämpille ja hyvästeltiin muori ja vaari. Oli jopa vähän haikeat fiilikset lähteä, mutta parempi näin – jos mestasta on vähän vaikea lähteä, se on ollut käymisen arvoinen. Mentiin taksilla juna-asemalle ja hengailtiin. Heikki ja Kaisa tulivat paikalle kohtalaisen nopeasti, eivät olleet lähteneet Tiranaan.
Nyt ollaan yöjunassa kohti Budapestia, ja fiilis on odottava. Heitetään lokaalin kanssa läymää, Heikki ja Kaisa ovat viereisessä vaunussa. Aikovat huomenna Puolaan, määränpäänä Auschwitz. Tänään tehtyjen päätösten mukaan me jätämme Slovakian vähemmälle ja käymme Puolassa samaisen mutkan.
Nyt kun Romania on jäämässä taakse, olisi kai hyvä vetää pientä yhteenvetoa tästä maasta. Parhaiten ovat jääneet mieleen Transylvanian maisemat, halvat hinnat, mukavat majoitukset ja ennen kaikkea nämä puheliaat, sydämelliset, uteliaat, avuliaat ja ystävälliset ihmiset! Totta kai kolikolla on kääntöpuolensa: mustalaisviha, harmaa neuvostoarkkitehtuuri, likaisuus ja kerjäläiset. Ei tähän maahan silti voi olla ihastumatta, ja viimeiseksi kerraksi tämä ei jää! Jännittävää, kauanko tämä säilyy tällaisena. Tyytyväinen täytyy olla siitä, että tulimme tänne nyt kun maa on vielä alkuperäinen. Juna jatkaa matkaa, tarinat vaihtuvat ja oravanpyörä on kaukana.
27.7.2007 Perjantai 8:20 Burger King, Budapest, Unkari
Takana n. 11 tunnin junamatka ja vain muutama silmällinen unta. Hermot ovat luonnollisesti melko kireänä ja verensokerit sillä asteella, että käpy saattaa palaa herkästi. Tämä kaunis päivä alkoi jokseenkin hankalasti, kun viimein tänne burgerihelvettiin päästyämme palvelu on ynseää ja Visa Electron ei kelpaa. Majapaikan löytyminen voi olla vaikeaa ja unenpuute rassaa. Lisäksi rahan kanssa säätäminen aiheuttaa kulmien kurtistumista: yksi euro on mukavasti 244 forinttia. Ämpyily tulee olemaan armontonta.
Ei siis ala parhaalla mahdollisella tavalla Unkarin valloitus. Auringonnousu junasta katsottuna oli tosin vaikuttava: maaseutu on huomattavasti Romaniaa siistimpää ja vihreämpää, ja jänisten, haikaroiden sekä kauriiden täyttämät pellot ovat miellyttävää vaihtelua Romanian kuolleisiin maisemiin. Ah, nyt tuli mätöt nenän alle, joten kynä perseeseen ja rasvaschaibaa tuulensuojaan.
11:05 Hostelli, Budapest
Merkillinen mäihä se vaan jatkuu. Oltiin juuri vedetty Burger Kingin rasvamätöt huiviin, ja allekirjoittanut oli käynyt vääntämässä tuskaiset ribanotsit paskamakkiin (maha kun ei oikein kestä valvomista). Tuskailtiin huonoa kämppätilannetta. LP tunsi kehnonoloisia hostelleja ja Marco Polossa vaadittiin päätöntä 8000 forintin (n. 30 e) hintaa päätä kohden.
Onneksemme ennen hyvästejä Heikin ja Kaisan kanssa jokin muori oli ujuttanut käteeni pari hostellimainosta. Soitin lapussa näkyvään numeroon ja parinkymmenen minuutin jälkeen olimme hankkineet neljä yötä omassa kämpässä kymmenen euron päivätaksalla. Tämä yö tosin menee dormissa, mutta tämäkin mesta on vallan miellyttävä. Vieressä japanilainen rustaa mangaa ja ainoa mikä väsymyksen lisäksi häiritsee on futujaffan äärimmäinen odööri – toivottavasti ei mene kaverilla viivat kauheasti vinoon.
Huvittavaa täällä on ollut useiden Borat-mielleyhtymien havainnointi: Romaniassa hirveä mustalaisviha ja täällä kehitysvammainen veli (jota nyt sentään ei onneksi pidetä häkissä). Seuraavaksi joku tulee varmasti kehumaan, että hänen autossaan on erittäin tehokas pillumagneetti.
22:12 Kämppä, Budapest
Päivähän meni, kuten arvata saattaa, nukkuessa. Käytiin sen jälkeen lähiraflassa syömässä erinomaiset mätöt ja juotiin parit oluet päälle. Kämppä on täynnä aasialaisia, ja viereinen hongkongilainen on helkkarin hyvä piirtäjä. Siistiltä tämä vaikuttaa hintaan nähden, enkä usko että täältä löytyy yhtä isoja torakoita kuin pihalla vilistänyt (vittu että oli muuten kokoa). Hermot vielä vähän kireinä valvomisesta ja Ritu taisi taisi suutahtaa kun ei lähdetty kiertelemään kaupunkia. Rokkaa lainatakseni, pohja se on miunki säkissäin, nyt ei yksinkertaisesti jaksa eikä pysty. Aamulla päästään dormista yksityismajoitukseen.
22:31 Sama kuin edellinen
Jännää (hyvin jännää) on ollut viettää pari viikkoa vailla minkäänlaisia stressauksia mistään. Eilen oli jo mielessä opintolaina ja muut kuumotukset, mutta yllättävän helposti ne sai työnnetyksi mielestä. On päässyt uudella tavalla sopuun itsensä kanssa.
Lopuksi vielä pari havaintoa Unkarista: ihmiset ovat mukavia mutta eivät ehkä niin avoimia kuin Romaniassa. Budapest ei ole ainakaan vielä näyttänyt kauniita kasvojaan – tämä osa, Keletin aseman ympäristö on aika jäykkää. Tosin, Brasovin idyllisyyden jälkeen Oulukin tuntuisi ankealta betonihelvetiltä (toisaalta, sitähän se on). Ihmiset tunnistavat Suomen kielen vaikka eivät sitä ymmärtäisikään. Itsekin on usein tunnistavinaan lauseita ja unkarissa on n. 7 samaa sanaa kuin suomessa (käsi – käs, veri -ver). Nyt voisi lukaista tovin Heikiltä ja Kaisalta vaihdettua Hobittia ja uinahtaa.
Aasian kaveri se vaan jaksaa piirtää. Hostellinpitäjämuorin kanssa tuli heitetyksi läymää spajarin ohessa. Se tässä reissussa on ollut uutta, etä paikallisten (ja miksei muidenkin matkaajien kanssa) on tullut jutelleeksi paljon edellistä matkaa enemmän. Ehkä majoitustemme ansiota: suuret paikat ovat jääneet väliin ja majoittuminen on ollut miellyttävän pienimuotoista. Nyt taidan mennä vatupassin ja antaa Miran ja Paulan tuudittaa minut uneen. Bom!
28.7.2007 Lauantai 11:19 Kämppä, Budapest
Yö meni rauhallisesti, mitä nyt vieressä ollutta vesiklosettia huudatettiin ja väliin tulin hiki (etenkin perseväliin). Siirryttiin aamukahvien jälkeen tänne yksityismajoitukseen ja havaittiin aika pian ettei tämä ole täysin yksityinen – omistajaheebo asuu samaa asuntoa omassa huoneessaan. Lisäksi tyttöjen mielestä asunto on kolkko, mutta ei tämä tavallisesta opiskelijakämpästä eroa. Perusmeininkiä siis, minulle käy ja tytöillä on lievästi nillitysvaihde silmässä. Suuntana on pian eläintarha, jospa nuo siellä piristyisivät.
18:24 Tonavan ranta, Budapest
Meillä tuntuu olevan jatkuvasti vitullinen kiire johonkin, koko ajan pitäisi miettiä mitä nähdään ja miten aikataulun järjestää. Minä olen lähtenyt tänne ottamaan pesäeroa kaikkeen tuollaiseen enkä jaksa miettiä laskurin kanssa elämysten tasoa.
Lisävitutusta tähän ennestäänkin ankeahkoon fiilikseen toi köykäistä pizzaa tarjoilleessa ravintolassa ollut mulkku tarjoilija, joka veti herneen tekoaristokraattisiin sieraimiinsa kun nappasin menun omatoimisesti ja alkoi vielä mussuttaa asiasta. Ikävä kyllä palvelumaksu (10 %) kuului laskuun, vaikka sitä ei olisi huvittanut vittuakaan maksaa. Noh, kirjoitin sentään kuitin toiselle puolelle viestin (”Ystävällinen muistutus: asiakas on aina oikeassa. Toivottavasti opit tämän joskus, Jumalan siunausta – Kaveri joka otti menun). Minullehan ei vittuilla, ei edes ulkomailla.
Eläintarhasta allekirjoittanut tykkäsi kovasti: näkemistä oli älyttömän paljon ja kameleiden syöttäminen kädestä oli hauskaa. Ritulle siellä ei ollut tarpeeksi tekemistä ja Riikkaa taas alkoi käydä sääliksi vangitut eläimet. Minulla alkaa, ihan totta oikeasti, mennä hermo tähän ruikutukseen ja säntäilyyn. Ilta menee, jahka pyykit on hoidettu, laput korvilla ja nenä kirjassa. Romanian sydämellisten ihmisten jälkeen tiettyjen unkarilaisten suoranainen vittumaisuus ottaa koville. Saapa nähdä miten Suomeen sopeutuu, sitten taas joskus.
Oluellekin voisi tietenkin mennä, mutta budjetti on jo nyt ylittynyt. Elämä suurkaupungissa on aina kalliimpaa. Vettä ja hedelmiä pitäisi vielä hankkia kämpille. Huomenna mennään käymään House of Terrorissa, kun se on opiskelijoille sunnuntaina ilmaista. Minullahan ei korttia ole, mutta pääsevätpä tytöt halvemmalla.
21:51 Kämppä, Budapest
Rauhallista olostelua asunnolla. Pyykit tuli pestyksi, tosin nyt jo vaatteissa on tahroja jotka eivät kavahda kuin konetta.
Olemme kävelleet koko päivän, kirjaimellisesti, melkein 12 tuntia. Pohkeet ovat kovat ja jalkapöytiä aristaa. En ymmärrä miksi koko ajan pitäisi tehdä. Minusta itsessään on hyvin jännää tutkia katon läikkiä, tämän neuvostoaikaisen laatikkotalon katon läikkiä, hipsiä spajarille ja tuijotella rumankaunista, silti hyvin elävää kaupunkia, palata sängylle, lukea pari sivua kirjaa, tuijotella läikkiä, haaveilla (entä jos lähtisi kuukaudeksi kirjoittamaan Brasoviin, olisiko mummo vielä siellä, voisi opetella saksaa paremmin, vieläköhän tuo minut muistaisi, osaisiko olla yksin), ehkä pari sivua lisää, arvuuttelua pitäisikö mennä paskalle vai ei, selata kuvia kamerasta, ottaa huikka jääteetä, katsella nukkuvaa Riikkaa, miettiä varjostimen rautalankojen symmetriaa, polttaa toinen tupakka katsellen konetta taivaalla ja miettiä millaista siellä olisi, yrittää muistella lentokoneen hajua ja ehkä sieltä saisi viltin päälleen.
Voisi kai sanoa että rauha, joutilaisuus ja tietty tyyneys ovat sisimmässä. Minä lähdin tälle matkalle nuo asiat saavuttaakseni, oman hedonismini takia, jotta kuukausi olisi kokonaan minun. Ja olen tähän hetkeen tyytyväinen, enkä aio sitä muiden takia muuttaa.
22:53 Sama kuin edellinen
Trabantin katto kiiltää katulamppujen oranssissa hehkussa, sade kastelee kuivaa suurkaupunkia, valomerta joka ei koskaan nuku. Lakanoiden laitto siirtyy yhtä myöhäksi kuin kotonakin. Pakollisissa toimenpiteissä viivyttelen, turhemmista projekteista innostun niin ettei aikaa jää muulle. Ulkona tuoksuu raikkaalta ja tytöt nukkuvat. Ehkä minunkin olisi aika. Näh, vielä körssi ja vähän Tolkienia. Nukkua voi sitten Suomessa.
29.7.2007 Sunnuntai 15:05 Budapest
Istuskelen Riikan kanssa kävelykadulla, Ritu lähti vaihtamaan minihametta housuihin ettei kääretorttu paista unkarilaisten päivän piristykseksi. Suuntanamme on siis huvipuisto.
Käväistiin House of Terrorissa, joka oli elämyksenä vaikuttava. Rakennus on palvellut Unkarin natsipuolueen päämajana ja myöhemmin kommunistipuolueen terrorijärjestöjen AVO:n ja AVH:n pääpaikkana. Näyttely oli laadittu taidolla, vaikuttavin näyttelyesine oli T55-vaunu. Harmittavasti suurin osa teksteistä oli unkariksi, mutta kyllä tuolta uutta oppia sai ja innostusta opiskella aihetta. Ilma on niin leppeä että voisi nukahtaa tähän.
23:34 Kämppä, Budapest
Hopearaha pilvenrepaleiden lomassa, ihmiset kiiruhtamassa koteihinsa, ulvovia hälytysajoneuvoja, valonheittimen sormet Linnavuoren kupeella ja valopisteitä matkalla maailman muihin kolkkiin – Budapestin yö, me sen yläpuolella. Vaikeasti alkanut päivä kääntyi voitoksi mitä pidemmälle ilta ehti. Ritun palattua päätimme helliä nälkäisiä vatsalaukkujamme grillimätöllä. Vechen vatsavahingoista ei siis viisastuttu, mutta tällä kertaa Vatsamo (muinainen pötsijumala) säästi meidät kovalta kohtalolta ja ruoka pysyi sisällä.
Huvipuiston portilla kovahko hinta (15 e ranneke) aiheutti pientä rykimistä, mutta arvelimme kieputuselämysten olevan investoinnin arvoisia. Emmekä olleet väärässä: lievästä slaavilaisesta karuudesta ja kolkkoudesta huolimatta huvipuisto oli hintansa väärti, eikä kolme tuntia ollut yhtään liian lyhyt aika vaan juuri sopiva. Ehdimme sopivasti käydä läpi suurimmat laitteet, juoda oluset ja samalla ratkoa mieltä painaneet kiistat selviksi.
Parhaimmat kyydit tarjosivat Space Shot -klooni (vähän pienempi mutta silti miellyttävä), Ikaros-karuselli (kieputusta 10 metrin korkeudessa), puinen vuoristorata (vähän pliisu mutta nämä nyt ovat klassikoita) ja ylösalaisin vetävä viikinkilaiva (vähän epämiellyttävä mutta käymisen arvoinen). Ylitse näiden olivat kolme kovaa: Breakdance (tuo Lintsiltä kadonnut lapsuuden megalaite, ihan tajutonta), Top Spin (klassikko joka ei koskaan kuole) ja kenties parhaana Looping Star (hillitöntä vauhtia kiskova teräsrunkovuoristorata yhdellä loopilla). Haukaa näissä piisasi aivan älyttömästi. Ok-tasoisia elämyksiä olivat Disco (liikaa pyöritystä) ja pienimuotoinen vuoristorata (vauhti ok, korkeus ei). Simulaattoriksi nimetty (ja Theme Parkista tuttu) virtuaalivuoristorata aiheutti aidosti pahan olon, mikä vielä paheni entisestään toisessa Top Spin -kyydissä.
Absurdeimmasta päästä olivat kaksi kummitusjunaa, joissa suurin osa ajasta kului pimeässä ja ihmetellen alkeellisesti liikkuvia (jos ne nyt ylipäätään liikkuivat), groteskeja paperimassahahmoja (en valehtele!), joita kolmivuotiaskaan ei pelkäisi. Itse asiassa nämä raidit olivat niin psykedeelisen omituisia kokemuksia neonmaalauksineen, epäselvine mössöhahmoineen ja äänimaailman täydellisine puuttumisineen, että ne nousivat outoja kokemuksia etsivän mielessä jopa parhaiksi elämyksiksi.
Muuten neuvostoajan perintö ei suuremmin puistoa vaivannut, muutamaa hellyyttävää kiskorumilusta lukuunotamatta puisto oli laitteistoltaan kohtalaisen moderni ja mikä tärkeintä, turvallisen oloinen. Työntekijät tosin olivat suurimmaksi osaksi pahasti leipiintyneitä ja muutenkin puistossa vallitsi Itä-Euroopassa tutuksi käynyt henki: jos kaikki on vähän sinne päin, se riittää.
Tyytyväisin mielin, joskin vatsanpohjassa hiukan outo tunne ja selkää aristaen siirryimme läheisen lammen rantaan miettimään seuraavaa siirtoa. Sinisorsat pulikoivat lammessa ja läheinen ravintola tarjosi elävää musiikkia. Ei suoranaisesti huvittanut vielä lähteä asunnolle, vaikka väsy olikin melkomoisen kova. Koska olimme eilen tuottaneet Ritulle pienen pettymyksen koti-illallamme, päätimme lähteä ylittyneestä budjetista huolimatta kunnon illalliselle. Itse halusin pyyhkiä mielestäni eilisen vittumaisen tarjoilijan (vaikka kuljinkin kyseisen Da Pippo -ravintolan ohitse tänään hyvin innokkaasti tähyillen että olisin päässyt moikkaamaan kyseistä kaveria). Lisäksi arvelin että matkapäivät alijäämäisine budjetteineen kompensoisivat tätä kallista päivää.
Menimme keskustassa miljööltään ja hinnoiltaan erittäin miellyttävään italialaishenkiseen ravintolaan ja tällä kertaa ei tarvinnut pettyä: palvelu oli erittäin hyvää ja nopeaa, olut maistuvaista, jutut mukavia ja ruoka maukasta (Riikalle vihanneskeitto, Ritulle kanafilettä ja minulle kinkkuspagettia). Tytöt tilasivat vielä itselleen lättyjä eikä kymmenen euron lasku juuri kirpaissut. Itse intouduin ottamaan toisen oluen (koska iltaa piti viettää pitkän kaavan mukaan, eikä yhdestä muuttujasta, eli yhdestä oluesta, saa vielä kaavaa aikaan) vaikka en olisi millään jaksanut. Huvittumista riitti paitsi naapuripöyäd kiihkeästi keskustelleista jenkeistä, myös meikäläisen lievästä pöhnästä.
Mielet kevyinä poistuimme suurkaupungin kuunloisteiseen yöhön ja tuntui kuin kaikki aiempi nihkeys olisi pyyhitty pois. Kotimatka yllätti lyhyydellään. Nyt istun hikoillen pöydän ääressä ja kirjoitan, jäätee kusettaa ja tytöt nukkuvat jo. Ulkoa tuleva lentomelu pakottanee pitämään parvekkeeen oven kiinni lämmöstä huolimatta. Kaksi viikkoa on nyt matkattu, joten tämä päivä oli hyvä välitilinpäätös. Ja mikä parasta, meillä on vielä yli puolet matkasta jäljellä. Kotimaastakin kuuluu hyvää: lomarahoja oli tullut vaikka olin ne jo tyystin unohtanut. Tänään tapahtuneesta rahanmenosta johtuen huomenna kierrellään kaupungilla ja katsellaan nähtävyyksiä ilmaiseksi. Budjetti on silti pysynyt kuosissa, eurolla meni tällä viikolla yli. Nyt Hobittia, sitten unta. Meininki hyvä!
30.7.2007 Maanantai 11:30 Kämppä, Budapest
Yöllä tuli vettä reippaasti ja lämpötila laski sen verran alas, että piti vetää ovi kiinni. Nyt ilma on ensimmäistä kertaa kolea ja pilvinen koko matkalla. Istun paskalla ja mahassa on CDA:n muroja ja Danonen jugurttia. Soitin Hoikalle Suomeen ja kyselin paljonko Canonin digijärkkärit maksavat (600 e), kun havaitsin täällä 260 eurolla yhden kameran liikkeen ikkunassa. Nyt sen voisi käydä ostamassa pois kun lomarahoja oli tullut. Kohta kaupungille, mikäpä tässä.
12:07
Hupsista. Tuli katsastettua kameran hinta ”hieman” väärin. Se olikin tuplasti enemmän, 580 euroa. Eli jää haaveeksi. Noh, ei siinä mitään, ostaa sitten joskus.
31.7.2007 Tiistai 10:50 Budapest, kämppä
Eilen satoi aamu- ja iltapäivän. Yritettiin lähteä kaupungille kävelemään, mutta keli oli liian märkä. Käväisin Obsit Military Shopissa ostamassa itselle tetsarin ja lakin mallia Bundeswehr., maastopuvuissa ei ollut vieläkään oikeita kokoja (koskahan sen puvunkin sitten saa). Ritu halusi lähteä kauppoihin, minua ja Riikkaa ei persaukisina ja märkinä juuri kiinnostanut. Käväistiin mustien heebojen pitämässä halvassa nettikahvilassa, jossa raikasi takaisin Afrikkaan -musiikki. Sen jälkeen käytiin kaupassa hankkimassa mättöjä ja tultiin takaisin kämpille. Lueskeltiin ja meikäläinen kävi erittäin miellyttävässä kylvyssä.
Illaksi sade laantui ja lähdimme jokivarteen katselemaan maisemia. Aurinko laski värjäten koko taivaan oranssiksi ja näkymät olivat kerrassaan upeat. Käyiin tsekkaamassa parlamenttitalo ja mentiin sen jälkeen syömään Dobin pizzaan ja grilliin, josta sai kohtuullisella hinnalla kenties parasta pitsaa mitä olen koskaan syönyt. Ennestään tuttu tarjoilija innostui kun olimme Suomesta ja huuteli ”olemme veljiä” ja muuta hauskaa. Loppuillasta etsimme yhteisiä sanoja kielistämme ja keskustelimme maittemme eroavaisuuksista. Heppu saatteli meidät pihalle, kötteli ja sitten käveltiin kämpille. Kyllä oli hyvä mieli!
Nukkumaanmennessä maha tosin oli niin täysi, että nukahtaminen oli lievästi vaikeaa. Olo on edelleen vähän ökkö, eikä aamupalaa tee suuresti mieli. Muutenkin on vähän sellainen olo, että Budapest on jo nähty ja voisi vahtaa seuraavaan mestaan. Tuleehan täällä melkein viikko olluksi. Tänään kai käydään kylpylässä, mikäli tästä saa itsensä liikkeelle. Ulkona tuntuu jo aavistus syksyä, huomenna vaihtuu elokuuksi.
Ajoittain vaivaa pieni koti-ikävä, odottelen yhteistä asuntoa ja koulun alkamista, airsoft-pelejä ja muuta mukavaa. En minä vielä kotiin halua, mutta tuntuu hyvältä kun tietää että kotomaassakin odottelee kaikkea jänskää. Voisi mennä tästä paskalle ja suihkuun.
21:28 Kämppä, Budapest
Nyt on muuten väsy ja aivan aiheesta. Saatuamme aamuämpyilyt ämpyillyksi (en ymmärrä miksi roskapussi piti viedä nyt eikä huomenna kun se ei edes haissut vielä) patikoimme rautatieasemalle, jossa selvitimme Boratin näköiseltä hepulta Egerin juna-aikataulut. Sen jälkeen tarkoituksenamme oli mennä postittamaan Brasovissa kirjoitetut kortit (eipä mennyt kuin vajaa viikko), mutta intouduimme keskustelemaan Mikko Leppilammen näyttelijänlahjoista siihin malliin, että huitaisimme postin ohi.
Menimme Tonavan yli Elisabetinsiltaa pitkin ja hipsimme Linnavuoren sivustaa Gellertin kylpylälle. Etsiessämme sisäänkäyntiä törmäsimme postikonttuuriin, josta saimme terveiset taipaleelle. Kylpylässä oli ihan absurdi meininki: menimme läpi väärästä portista ja vartija heilautti avainkorttia ilmassa, tämän jälkeen meiltä udeltiin kuittia jota emme olleet saaneet ja lopuksi meille annettiin avain koppiin 54 ja meidät ohjattiin kopin 62 ovelle. Kaiken kruunasi koppeja vahtiva heebo, joka innostui kuultuaan meidän olevan suomalaisia (sitten mentiin taas tätä tuttua ”kiitoskiitosmikahakkinenkimiraikkonentheiceman”-linjaa).
Kylpylä itsessään oli varsin miellyttävä – sisällä riitti lämpimiä altaita ja sisustus oli tyylikkään vanhahtavaa (LP vertaa uimiseen katerdaalissa ja osuu aika hyvin maaliin). Jaksettiin lillutella pari tuntia, jonka jälkeen nälkä alkoi raivota siihen malliin, että jätimme lämpimät vedet ja päätimme suunnistaa takaisin Pestin puolelle ruokailemaan. Ai niin, olihan siellä kylpylässä ihka-aito suomalainen sauna, mikä aiheutti lämpimiä tuntemuksia. Ei mitään turkkilaisia tekopelleilysaunoja!
Odotellessani tyttöjä saapuvaksi istuskelin kylpylän portailla ja imailin spajaria. Portailla istuvan kerjäläisäidin lapsi tuli leikkimään meikäläisen kanssa ja tykästyi siinä määrin, että tuli aina takaisin äitinsä komennoista huolimatta. Hetki oli yksi matkan hienoimmista mutta myös surullisimmista – yhtäältä huomata lapsen välitön suhtautuminen minuun ja samalla tuntea hirveää ahdistusta siitä tilasta, jossa tuo lapsi joutuisi varttumaan. Kaikkien tulisi olla lasten kaltaisia, mutta enemmän ihminen saa omaisuutta ajamalla äidit kerjäläisiksi.
Noh, tämän viiden pennin pohdiskelun jälkeen on vähän tylyä todeta että menimme syömään monikansalliseen riistokapitalistiseen ketjuravintolaan. Syitä on kolme: 1. oli järkyttävä nälkä 2. olimme pahimmalla turistialueella, jossa hinnat olivat huikeat 3. budjettisyyt. Toivottavasti meitä ei nyt karman laki rankaise. Kävelimme joen suuntaista katua, jossa minua alkoi nopeasti vituttaa (liikaa, ihan liikaa ihmisiä, etenkin pälättäviä jenkkejä, loputtomasti krääsäkojuja ja jopa yksi apinasuomea vääntävä sisäänheittäjä). Syvimmästä kyrpiintymisen kurimuksesta minut pelasti mahtava, valtaisa englanninkielinen kirjakauppa, josta löysin Kaksi tornia -pokkarin ja parapsykologiahömppäkirjan reilun kympin yhteishintaan. Kyllä silti vähän kaiversi, kun tarjolla olisi ollut upeita historiankirjoja joka lähtöön ja Jane'sin aseoppaita. Tuollaisia aarreaittoja lisää Suomeenkin.
Nyt sitten palattiin kämpille, olo on raukea ja tytöt lähtivät hakemaan lisää olutta ja ruokaa. Huomenna vaihtuu maisema taas vuoristoiseksi, mukavaa. Matkasta on vielä puolet jäljellä.
23:24 Sama sijainti
Ei voi mitään – kylpylä teki meistä niin rentoja että oluen juonti ei edellisiltojen tapaan tehnyt kielestä juoksevaa vaan liimasi sen lopullisesti kitalakeen. Pelasimme herttaa mutta pelistä puuttui intensiteetti – jos tytöt eivät huomanneet, kuinka pyyhin haukotellessa lattialle pudonneen kuolapisarani sukkaani, eivät he kovinkaan tarkasti myöskään peliä seuranneet.
Asunnon valaistus on juuri sitä luokkaa joka saattelee väsymystä eikä innosta lukemaan vielä yhden sivun. Olo on hyvin kaksijakoinen: toisaalta joka päivä imee täältä itseensä uutta oppia, mutta samalla on sellainen olo että tekisi mieli Suomeen opiskelemaan kaikkea, sivistämään itseään. Onneksi ostamani kirjat ovat lontoon murretta, voin tyynnytellä opinnälkäistä mieltäni väittämällä itselleni opiskelevani kieliä. Koti, kohta senkin käsitteen sisältö muuttuu.
Unkarissa on paljon enemmän kerjäläisiä ja kodittomia kuin Romaniassa, joka on paljon köyhempi valtio. Herää kysymys, mihin pultsarit on Romaniassa lakaistu EU-hegemonian tieltä? Valo kiiltää puhelimesta siten, että luulen koko ajan siihen tulleen viestin, Henkka oli yhteyksissä. Ilmeisesti meistä tulee kuukauden kuluttua naapurit.
Muistaako poika lapsuudestaan muuta kuin hetket äidin sylissä rikkaiden kylpylän portailla, äidin jonka käsi on ojennettu pyytämään apua ja suu lukee päivästä toiseen samaa mantraa?
Edellinen osa (osa 3)
Seuraava osa (osa 5)
Hyväksi havaitut ja sanasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti