Reppureissu Laosiin 2008, osa viisi

9.7.2008 Keskiviikko 10:00 Don Det, Laos

Leppeä aamun kare leijailee ilmassa, mutta selvää on että päivästä tulee kuuma. Vielä äsken terassin alla kotkottanut kanaparvi on siirtynyt muualle ruokailemaan, ruohonleikkurinamme toimivaa vesipuhvelia ei ole näkynyt pariin päivään. Aamupala oli keveä ja maistuva: kookossheikki, lautasellinen tuoretta banaania ja ananasta sekä lao coffeesta valmistettu jääkahvi. Simppeliä ja herkullista.

Eilen otimme heti aamutuimaan mukavat texas hold'emit ja meikäläinen keräsi komean nipun kippejä taskuun. Kuuntelimme pitkästä aikaa suomalaista musiikkia, etenkin PMMP kolisi ihamtäysiä. Pascal ja Annika tulivat käymään keskipäivän jälkeen. Hengailimme patrtsilla, imailimme Beerlaoa ja kerroimme erilaisia juopottelukokemuksia. Suomalaisena on äärimmäisen katkeraa antaa länsinaapuriin mitään myönnytyksiä, mutta Pascun seikkailu uskomattomissa plekseissä Bangkokin uudenvuoden yössä oli jotain ylitsepääsemätöntä. Kolmen maissa kävimme syömässä omassa ravintolassa (laolainen versio kanapyttipannusta kannattaa kokeilla) ja palasimme bungalowille iskemään korttia, jossa vierähtikin pimeään saakka.


Kävimme Annan kanssa hämärän tienuussa ostamassa rössiä ja kynttilöitä (Samin ja Pascun pelin edelleen jatkuessa). Lähikauppa oli tietenkin kiinni, joten lyhyestä käväisystä tulikin puolen tunnin marssi äärimutaisella, sateen pehmentämällä ja pimeällä polulla. Yhdessäkään lähiravintolassa ei ollut mentholia ja Anna liukastui komeasti rapakkoon. Itsellänikin kuraa oli polviin saakka. Ja luonnollisena jatkona tälel Via Dolorosalle huomasimme iltaruoalle mennessämme, että samaisia savukkeita olisi ollut omassa ravintolassammekin.



Raflassa tapasimme belgialaisen kaverin, joka oli selvästi juttuseuran tarpeessa. Syy kävi nopeasti ilmi – miehen tyttöystävä ei olisi millään tahtonut antaa hänelle omaa aikaa ja kyseessä oli vuoden mittainen matka. Heidän kiivastahtista riitelyään saimmekin kuunnella koko illan, naapurissa kun asvuat. Itse ymmärsin hyvin miestä: ei kukaan voi jaksaa yhdessäoloa vuorokauden kaikkina tunteina, vaikka vieras kulttuuri ja outo ympäristö eittämättä saavatkin toisen tuntumaan välttämättömältä tukipilarilta. Onneksi aamulla pari näytti jo sopuisammalta ja huutomyrsky on laantunut. Eräs positiivinenkin seikka tässä näytelmässä oli nähtävissä: reissaajien keskellä vallitseva lämminhenkisyys ja välittömyys. Kuvitellapa koto-Suomeen tilanne, jossa ventovieras tulee ravintolassa kertomaan sydänsuruistaan ja saa osakseen tukea ja ymmärrystä (selvinpäin siis).



Ruoan jälkeen sammutimme bungalowin valot ja istuskelimme kynttilänvalossa. Fiilis oli maaginen: täysin säkkipimeää ympärillä, vierellä virtaamassa yksi Aasian suurimmista joista, sammakoiden kurnutus bungalowin takana ja ainoastaan pieni valon piiri, jossa lepäsi kiireetön atmosfääri. Viihdettä ja jännäämistä tarjosi taivaanrannassa hehkunut savupilvi, ilmeisesti jossain leimusi suurempi tulipalo. Nukkumaanmennessä tuuli äityi myrskyksi ja yöllä minulla oli hetkittäin jopa kylmä shaalista huolimatta.

Pascu ja Annika saattavat tänään vielä pyörähtää, itse en jaksaisi olla kovin sosiaalinen vaikka he loistoseuraa ovatkin. Tosin huomenna he matkaavat Kambodzaan, joten jäähyväiset täytyy jättää.

10.7.2008 Torstai 08:00 Don Det, Laos

Jälleen kuuma aamu. Kanaemo paimentaa poikasiaan ja naapurin viljelijä polkaisi pyöränsä liikkeelle saatuaan riisisäkin kiinni tarakkaan. Tänään on jäljellä enää viikko aikaa Don Detillä, mikä tietenkin ahdistaa vähän. Toisaalta jälleen askartele mieli uusien matkojen parissa. Ensi kesänä suunta lienee jälleen kohti Aasiaa, enkä ihmettelisi vaikka ensi vuonna samaan aikaan kirjoittelisin näitä suuria mietelmiä Indonesian valkoisella rannalla.



Eilinen keskittyi pääasiassa yhteen asiaan: riippumattoon ja fiilis olikin rento ja chilli koko päivän mitalta. Pascu ja Annika kävivät pariin otteeseen kylässä ja Pascun jutut olivat sitä luokkaa, että harvemmin kuulee. Etenkin turkkilainen seilori -imitaatio (”Unspoiled junkboy's butt, only for me to spoil”) ja Zamfirin Kill Bill -leffamusaan sovitettu homoseksuaalisuusteema (”Enough with the foreplay – bring forth the hamsters”) olivat niin övereitä juttuja, etten ole vuosiin nauranut yhden iltapäivän aikana yhtä paljoa. Opimme ruotsalaisilta myös uuden korttipelin, Plumpedin, jonka opettelu oli kohtalaisen kimuranttia touhua. Iltaruoka syötiin ja levyteltiin lisää – muuta kerrottavaa ei juurikaan ole.



Eilen en käynyt suihkussa ja tänään ei tietenkään tule vettä. Nihkeä olo, voi kyllä.

11.7.2008 Perjantai 11:00 Don Det, Laos

Jälleen kuuma aamupäivä Laosin eteläkärjessä. Tunnelma on laiska ja kiireetön, joki virtaa vauhdilla ja lämpö tuntuu lisääntyvän rajusti viisareiden käydessä kohti keskipäivää. Sami sai juuri kortit kirjoitetuksi ja itse liimailin sälää tähän reissukirjaan (liimaa ei kannata käyttää, kosteus tekee kirjasta mössöä – suosikaa teippiä).

Eilinen päivä oli pitkästi edellisten kaltainen. Yhden ylimääräisen päivän DD:lla viettäneet Pascu ja Annika tulivat pyytämään meitä Beerlaolle ja syömään. Matkalla raflaan kävimme tutustumassa heidän bungalowialueensa hämähäkkiin, joka oli VALTAVA. Verkko ulottui suuren puun juurelta korkeaan oksaan ja verkon keskellä päivystänyt mönkiäinen oli arviolta 15-20 cm pitkä. Mnä lupaan ja vannon, etten kertaakaan näiden örkkien jälkeen valita sanallakaan suomalaisista hämiksistä.



Menimme bisselle mestaan, jossa oli laajin happy-menu mitä kuvitella saattaa. 150 taalalla olisi voinut järjestää happy weddingin ja jopa veneretket olivat iloisia. Kehotan kuitenkin kaikkia reppureiskoja välttämään kyseistä ravitsemuslaitosta: paikan vetonaulana toimi pieni apina, joka vikisi surkeana kymmensenttisessä lieassaan ja ahmi järjettömällä vauhdilla hedelmälautasen, jonka sille ostimme. Olutta pidempään ei tuossa lokaatiossa viihtynyt.



Menimme sen sijaan Pascun ja Annikan bungaloweille syömään, Mr. Ekin omistamaan Mamas and Papas -ravintolaan. Sami sai yhtäkkiä aamulla kärsimistään mahanväännöistä rankemman version ja riensi kotikämpällemme ripuloitsemaan. Ruoka oli varsin mainiota ja etenkin makaronin mättämienn viikkojen tauon jälkeen teki terää. Mr. Ek hengaili kanssamme ja kun puhe heilahti mielipiteisiin DD:n vapaasta huumausainemeiningistä, Ek tunnustautui pajauttelun ystäväksi – kunhan homma hoitui bongin kautta. Samalla tuli laitetuksi merkille laolaisten välittävä mutta suhteellisen kovakourainen suhtautuminen eläimiin: Mr. Ek antoi kissanpojalle sellaista silittelyä, että Suomessa siitä paukahtaisi sakkorangaistus, mutta vastaavasti jaksoi stoalaisella kärsivällisyydellä poistaa muovinpalan samaisen katin kurkusta.

Pascu ja Annika tulivat vielä loppupäiväksi iskemään hold'emia, jossa Anna putsasi kaikki. Hyvästelimme ruotsalaiset ja aloitimme ankaran levyttelyn, missä päivä oikeastaan vierähtikin äkkiä. Iltaruoalla hengailimme naapuripariskunnan ja hispaano- ja teutonifrendiemme kanssa.



Aamuyöstä kukko herätti kauniiseen näkyyn: koko muu taivas oli mustanharmaa, mutta metsänrajassa loisti kirkas kultainen vyö. Energia ei kuitenkaan riittänyt sen valokuvaamiseen. Nyt varmaankin vuokrataan kurrat ja lähdetään pyörimään ympäri saarta.

13.7.2008 Sunnuntai Don Det, Laos

Kenties viimeisiä aamuja täällä koskaan, mistäpä sitä tietää mihin kolkkaan maailman tuulet tulevaisuudessa heittävät. Istun omassa raflassa ja odottelen Phiengin saapumista, tänä aamuna päivä olisi mukava käynnistää kurpitsaburgerilla. Naapuritalon muksujen leikeistä kantautuu nauru ja virrassa ajelehtii tyhjä Pepsi-pullo. Sami ja Anna aikovat tänään viettää päivän kaksistaan ja oma ohjelmani koostunee hammokissa levyttelystä, lueskelusta, spajaroinnista ja musiikin kuuntelusta.

Toissapäivältä ovat merkinnät jääneet väliin, mutta eipä kyseessä mikään äärimmäisen merkittävä päivä ollutkaan (tämän reissun mittakaavassa toki – suurimman osan kotimaan päivistä se kyllä voitti). Tarkoituksenamme oli vuokrata pyörät ja painua tutkimaan saaren länsipuolta, mutta koska Mr. Phao oli kaikki kurransa vuokrannut, tyydyimme jalkapeliin. Kävelimme pieniä polkuja riisipeltojen läpi ja tuijottelimme silmät ammollaan upeita maisemia: taivasta peilaavia märkiä palstoja, rairuohoa vihreämpiä riisirivejä, pelloilla märehtiviä valtavia puhveleita, tiellä kirmaavia hymysuisia lapsia ja temppelin muurin takaa varovasti mutta ylpeästi katselevia munkkeja. Aurinko tosin paahtoi paahtoi suoraan yläpuolelta kaaliin ja reidet hinkkautuivat helteessä vereslihalle. Ensi reissussa persetalkki TÄYTYY MUISTAA.



Ilta taisi kulua perinteiseen tapaan levyttelyn parissa. Kävimme ravintolassa syömässä ja tapaamassa pian lähteviä naapureita sekä muita tuttavia. Hammokista petiin ja siitä Tirsamaahan, konsepti on tuttu ja uni täällä syvää, rauhallista ja nopeasti saapuvaa. Unirytmi on melko toimiva: uneen pääsee aina ennen yhtätoista ja päättyy sopivasti yhdeksän tienuussa. Syy nopeaan nukahtamiseen on stressittömyydessä – kun mitään järjestettävää tahi murehdittavaa ei ole, ei mikään ole estämässä unta. Kotomaassa pitää muistaa seuraavanlainen muistisääntö: kahdeksan jälkeen lähinnä cihllataan, valmistaudutaan lepoon eikä rasiteta aivoja tarpeettomasti.

Ai niin, pari tarinaa perjantailta ansaitsee tulla kerrotuksi. Ensimmäinen niistä linkittyy jo torstaihin. Lähellä sijaitsee australialaiskaverin ylläpitämä leipomo jossa on myynnissä toinen toistaan maistuvampia mässyjä 10 000 kipin käypään kappalehintaan. Mies on ammattileipuri ja jälki sen mukaista. Torstai-iltana olimme hengailleet tovin hammokeissa pimenevässä illassa. Nälkä alkoi kurnia, mutta ravintolaan ei olisi vielä jaksanut lähteä einehtimään. Yhtäkkiä polultamme kajahti ääni ja pian portaillamme oli hymyilevä aussi kahden suuren peltilaatikon kanssa. Ajatelkaapa oikeasti miten taivaallisesta tilanteesta on kyse: laiskana hammokissa, pieni nälkä ja sitten näitä ihanaisia pullia tuodaan suoraan kotiovelle. Käsittämätöntä.



Sama toistui perjantaina. Olin juuri saanut suklaamuffinsin päätökseen ja pötköttelin hammokissa. Mr. Phao ilmestyi paikalle ja kyseli, miksi en pitänyt valoja päällä. Kerroin ihastelevani tähtitaivasta. Phao juoksi pihalle, tuijotteli taivasta ihaillen ja naureskellen, mennen sitten ravintolaa kohden. Kohta kaikki valot sammuivat bungaloweiltamme ja epäilin kyseessä olevan tyypillinen sähkökatko. Myöhemmin Mr. Phao oli kuitenkin kertonut Samille ja Annalle sammuttaneensa valot jotta olisin voinut nähdä tähdet paremmin. Ei tällaista oikeasti tapahdu!

Eilen ollessamme aamupalalla Mr. Phao toi bungaloweillemme ryhmän reissaajia Ban Nakasangista ja siihen ryhmään kuuluivat myös vieressäni nyt istuvat Nathan ja Rex Seattlesta. Mr. Phao lähti juuri hakemaan uutta lastia ja saapui NYT laituriin. Täytyy mennä pitämään markkinointipuhetta kuten Phao pyysi.
(..)
No niin, nyt ollaan omalla bungalowilla.ja matkalla Phao kiitteli avustani: pidin neljälle chileläisreissaajille varsin läpinäkyvän ja härskin markkinointipuheen, mutta sen saatoin tehdä täysin puhtain omantunnoin. Tämä paikka on aidosti mahtava ja Mr. Phao on rahansa ansainnut. Pitäkööt nuo reissarit minua falskina ja matalana käärmeenä, olen ainakin jollain tapaa yrittänyt jeesata paikallista. Mr. Phao kertoi vielä nähneensä yöllä unta nuorista, kauniista naisista ja tiesi että tänään on onnekas päivä.


16:20

Takaisin eiliseen: päätimme siis lähteä tsiigailemaan sunsettiä Si Phan Donin saarien väliin. Mr. Phao lähti ajamaan venettä vastavirtaan, pohjoiseen Don Detiltä. Fiilis oli tajuton: alla yksi maailman suurimmista joista ja sen päällä vain pieni venhe. Mr. Phao kertoili tasaiseen alueen historiasta. DD:n ja Don Andin välillä oli siirtomaa-aikana kaapeliyhteys – tornit ovat edelleen pystyssä. Kaarsimme hiukan länteen ja olimme n. 300 metriä Kambodzhan rajasta. Phao (mikä tarkoittaa purjetta laoksi) näytti meille rajavartioston majaa, josta käsin oli ennen myllytetty. Samalla seudulla nimittäin vielä 8 vuotta sitten säännöllisesti miehiä tuli veneellä Kambodzhasta Laosin puollelle mukanaan kilon nyytti Mari-Johannaa, tarkoituksenaan diilata se Si Phan Donille.



Phao kertoi että hänen mukaansa pajauttelu ei ole ongelma DD:lla, kunhan se eiole tänne matkaamisen tarkoitus. Vangarin kaltaista dottaajan taivasta saaresta ei haluta, mutta mikäli homma säilyy tällaisenaan, Phaon mukaan siitä hyötyvät sekä reissaajat että paikalliset. Muutoin erinomaisen lungia tunnelmaa jännitti hetkeksi Samin niskassa kiipeilly reiluhko spindeli mutta muuten Mekongiin laskeva aurinko ja sen taivaaseen maalaamat sävyt paukauttivat trippimittarin kerralla nollille. Illalla otimme biisonia omassa raflassa ja hengailimme jenkkien kanssa. Yöllä uni ei meinannut millään tulla, kun mielessä pyörivät jo kotimaan kuviot.



Ai niin, yksi hauska anekdootti oli tyyten unohtua.Ajaessamme kohti Don Detiä Mr. Phao kertoi vastaanajaneesta munkista, joka oli ollut varsinainen laolaosieni, pelimiesten keisari ja bongikingien John Holmes. Nykyisillään mies oli ollut kuivilla jo kymmenen vuotta – toimiipa tuo uskonnollinen pelastuminen täälläkin.



Nyt lienee enää parisen tuntia auringonlaskuun. Herra Kuherre ja Rouva Siirappi ovat edelleen kaksistaan ja olen ollut hammokissa koko päivän. Noh, karmealta tilanteeni vaikuttaakin: joudun omassa rauhassani katselemaan riippumatosta Mekongin virtausta, kuuntelemaan musiikkia, levyttelemään ja lueskelemaan. Kova on kolmannen pyörän osa Indokiinassa!

Aasia on erilainen. Aiemmilla reissuilla Euroopassa on aina jossain vaiheessa tullut fiilis että homma on nähty ja joutaisi pikkuhiljaa kotiinpäin. Mutta tämä, tämä on täysin erilainen maailma eikä tähän ole yksiselitteisesti mahdollista leipääntyä kuukaudessa. Ensimmäistä kertaa minulla ei ole matkan lopun häämöttäessä kotia haikaileva olotila,vaan täysin päinvastainen. En haluaisi vielä lähteä, toivon että tämä olisi vasta suuren matkamme alku (mitä se eittämättä filosofisella tasolla onkin) ja voisimme jatkaa tästä loputtomasti.

Edellinen osa (osa 4)
Seuraava osa (osa 6)
Hinnat ja sanasto

Päävalikko

Reppureissu Laosiin 2008, osa kaksi

23.6.2008 Maanantai Vientiane, Laos

Hikoilu jatkuu tavattoman runsaana, vaikka valtio vaihtuikin jo: matka oli vaiherikas, raskas, vitun hikinen ja mielettömän päräyttävä.

Seitsemän maissa meitä tultiin hakemaan Vientianen kyytiin. Sami ja Anna lähtivät paukkimaan väärään suuntaan, onneksi kuski odotti kun juoksin kaksikon kiinni (seurasivat juuri samannäköistä mutta väärää kaveria). Tai no, kuski ja kuski, yllättäen luvattua minidösäkuljetusta isolle bussille ei ollutkaan ja jouduimme kipaisemaan kohtuullisen hikisen rinkkarallin. Linjuri oli puolisen tuntia myöhässä mutta onneksi laadukas (siihen ukkohintaan kyllä parempi ollakin). Ilmastointi pelasi, jalkatilaa riitti ja alkumatka kului Boratia ja Beowulfia töllöttäen. Anna ehti jopa nukkua, Samikin kai jotain, itsellä uni jäi 2,5 tuntiin. Pari stoppia tehtiin ja hankittiin lisämässyä.



Aamulla puoli kuuden maissa pysähdyimme taas, ja nyt tunnelma bussista poistuessa oli maaginen – ympärillä silkkaa maaseutua, kaskaiden sirittelyä ja Mekong lipui hiljaa ohitse. Täytettiin viisumianomukset ja siirryttiin rajamuodollisuuksiin, jotka menivät yllättävän kivuttomasti. Ainoaa kiusaa aiheutti ruokoton kuumuus ja HIKI. Päästyämme Laosin puolelle siirryimme pikkubussilla keskustaan ja käväisimme syömässä aamupalat. Porukka on täällä ihan hillittömän ystävällistä ja tarjoilijoiden kanssa tuli jubailluksi pitkään. Lasku oli tosin törkeän kova, mutta itsepä lampsimme kalliiseen raflaan. Pitää ottaa valuutta tänään kunnolla haltuun.



Nyt ollaan guesthousessa, jonka nimeä en satu juuri muistamaan. Ulkona on hyvin rauhallista ja pitäisi vaappua suihkuun, kun pitäisi lähteä pidentämään viisumia. Katossa on kaksi pitkäjalkaista hämistä mutta on siinä ja tässä, viitsiikö noita tappaa. Tarkempaa analyysia Vientianesta myöhemmin.



20:00 jotain Suri 1 guesthouse, Vientiane

Tänä yönä seinillä kiipeilevät liskot eivät ole deliriumin esiinmanaamia perkeleitä vaan luontoemon omia hyönteisimureita. Näitä vaihtolämpöisiä tervehtii suurella ilolla, sillä kolme pikkusormen mittaista gekkoa pitävät ötökkäkuumotukset kurissa. Muu raportointi jääköön huomiseen, niin tappavaa on väsy.



25.6.2008 Keskiviikko Vang Vieng, Laos

Maanantaista: hengattiin hetki hostellilla ja kuosittauduttiin, minkä jälkeen suunnattiin Immigration officeen (ei pystynyt kävelemään helteessä, oli pakko ottaa tuktuk). Lomakkeiden täyttö oli hankalaa ja meikäläistä palloteltiin luukulta toiselle. Sami lähti kämpille nukkumaan, minä ja Anna odoteltiin vaadittu 2,5 tuntia. Oikeastaan oli melko leppoisaa istua ja jumitella, Vientianessa kun pärinä on vaikkapa Bangkokiin verrattuna täysin minimaalista. Kun pidennettyä viisumia lähdettiin noutamaan, se oli nohevasti jatkettu heinäkuun 22. päivästä heinäkuun ensimmäiseen. Onneksi korjaaminen kävi nopeasti ja lampsittiin kilometrin verran hostellille uskomattomassa helteessä. Sami oli torkuista huomattavan piristynyt ja siirryimme yläkerran olostelutilaan litkimään Beerlaoa ja jubailemaan turhat jännitteet pois. Tämä on ainoa oikea tapa porukassa reissaamiseen – jos jokin vituttaa, siitä puhutaan.

Illan viilettyä kävelimme Mekongin rantaan syömään, ja tällä kertaa mättö oli hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen hyvä. Pyörähdimme rannan tuntumassa ja iskimme guesthousen parvekkeella korttia katsellen gekkoja ja veistäen täysin luokattomia juttuja. Uni tuli onneksi äkkiä eikä katkennut kuin pari kertaa (lisko vilistämässä pihalla, kukon aamukiekaisut pihalla).



Aamulla napattiin aamiaisen jälkeen tuktuk ja painuttiin bussiasemalle etsimään Vang Viengin kyytiä. Se löytyi helposti ja aika kului hengaillen, spajaria poltellen ja paikallisen pikkupojan kanssa jutellen. Bussi oli täynnä paikallisia ja meininki aito, takaosassa istui kanssamme muutama lisälänkkäri. Meikäläisen kaverina istui alkumatkasta laolaisherra jonka kanssa yritin keskustella huolimatta yhteisen kielen puuttumisesta. Taukopaikan jälkeen (maissia ja mystisiä hedelmiä) alettiin nousta kunnolla vuoristoon ja eteen avautui kauneimpia näkyjä koskaan – vihreitä vuoria, tiheitä laaksoja, riisipeltoja, uneliaita kyliä, vilkuttavia ihmisiä.



Kuski ohitteli täysin reikäpäisesti ja ikkunasta puski pölyä naamalle, mutta kokonaisuutena matka oli todella pysäyttävä. Perillä löysimme etsimämme bungalowikylän nopsaan (Le Jardin Organique). Paikka on oikea paratiisi: perhosia täynnä oleva puutarha, oma älyttömän siisti bungalowi ja vieressä virtaa Nam Song.



Eilisen loistoruokailun jälkeen päätimme lähteä käymään baarin puolella. Löysimme tiemme eräälle saarelle, jossa nautimme baarissa Beerlaoa. Hengailimme riippumatoissa ja meininki oli todella jees (mitä nyt sähkökatko kuumotti hieman, etenkin kun olin hetkeä aiemmin maalannut visiota zombieinvaasiosta. Paluumatkalla Sami ja Anna vetivät sändärit kojusta ja Anna kävi jo laattaamassa. Yöllä sängyllä hipsi torakka, mikä oli lopen hyvä juttu – en olisi muuten jaksanut fiksata hyttysverkkoa paikalleen. Yö meni onneksi iisisti.

Hiljalleen päivä tästä käynnistyy, kohta aamiaista ja sitä ennen suihku.

21:30 Vang Vieng, Laos

Maaginen on Indokiinan yö - kaskaat sirittävät ja gekot naksuttavat. Aamiainen piti tietenkin olla mallia Britannia, joten rasvaa ja suolaa tuli aamulla päivän tarpeiksi. Samia laiskottti, joten lähdettiin Annan kanssa vaihtamaan rahaa sekä säätämään kajareita ja hammokkeja. Reilu tunti lampsittiin ja hikoiltiin – ainoastaan yksi riippumatto jäi puuttumaan. Kämpillä lööbittiin hetki ja meikä pyöritteli pihan muksuja karusellissa ja roudailin reppuselässä.



Illan viilennyttyä ja pimennyttyä haimme raflasta patongit ja mätimme ne naamaan riippumatossa pötkötellen, kyllä muuten maistui. Ilta eteni muuten mukavasti, mutta Sami on edelleen kireä ja väsyy helposti. No, kyllä se siitä kun mies ehtii kunnolla irrottautua oravanpyörästä. Tein sellaisen havainnon, että valkoista paitaa en enää illaksi pue, sen verran sai nippailla örkkejä rinnuksilta huitomasta.

Kotoa saadun viestin perusteella Härmässä kaikki on kunnossa, tämä reissaaja voi nukkua yönsä rauhassa.
26.6.2008 Torstai 23:09 Vang Vieng, Laos

Bombolei! Tämä päivä on ollut juuri sitä itseään – levyttelyä, jumittelua, hengailua, mättämistä ja ruokottomia juttuja. Aamulla sade raikasti ilmaa sen verran ettei armoton lämpö puskenut päälle välittömästi. Noudettiin pyykit pesusta ja vedettiin hyvät aamupalat (köyhiä ritareita hunajalla – ah!). Samin kanssa levyteltiin hammokissa sillä aikaa kun Anna kävi noutamassa yhden riippumaton lisää. Kun se oli saatu fiksatuksi paikalleen, päästiin vihdoin levyttelemään mukavasti.



Jossain vaiheessa kehiin iskivät uskomattomat ruoantuskat ja hipsimme omaan ravintolaan tilaten roimasti hyvää syötävää. Jumiteltuamme maha täynnä hetken kävimme joen toisella puolella, missä meininki oli todella aitoa maaseutua lehmälaumoineeen ja täysin tajuttomine maisemineen. Palattiin kämpille ja juotiin ansaitut Beerlaot.



Armoton nälkä oli jälleen seuralaisemme, joten menimme jälleen kerran omaan ravintolaan ja sijoituimme terassille joen reunalle. Hetki oli täydellisen chilli – laskeva aurinko ja vuoret, mahtava olo ja hyvää ruokaa. Hammokissa pötkötellen odoteltiin lähestyvää ukkosmyrskyä kohdalle, ihan loppuun asti emme jaksaneet. Nythän tuo tuntuu rytisevän päälle (toivottavasti sähköt eivät katkea). Ainoan särön muuten täydelliseen iltaan toi uusseelantilainen naapurimme, joka oli sen verran kuosissa ettei tajunnut lähteä tarpeeksi nopeasti. Oli kaverinsa kanssa vetänyt eilen happy shaket ja ollut totaalisen kujalla, kuvitellut jopa kämppäämme tehtävän poliisiratsian.

Vähillä ötökkäkuumotuksilla on selvitty, ainoastaan sisällä joka paikkaan laumalla vaeltavat pienet mustat kusiaiset (jotka purevat yllättävän lujaa) aiheuttavat ärtymystä. Samaten jostain syystä meikäläisen vessassa on valtava moskiittoinvaasio, mutta sen vakavammista tapauksista ei ole kyse.

Ei muuta kuin yhtä rento ralli päälle huomenna niin hyvä tulee. Vielä vähän arveluttaa se yksin jääminen reissun lopussa, mutta kyllä tämä fiilis vielä asettuu, kun kotiutuu tänne kunnolla. Nyt muuten jyrisee ukkonen, fikkaria etsimään.



27.6.2008 Perjantai 11:00 Vang Vieng, Laos

Uskomatonta mutta totta – olen juuri lyhentänyt reissua parilla viikolla, maksanut siitä törkeän summan rahaa ja silti se tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta. Eilen se vain kerralla kristallisoitui kupolin: ei reissussa pääasia ole itse matka vaan unohtumattomat hetket ystävien kanssa. Nyt kun olen tiennyt että joudun jäämään yksin Samin ja Annan lähdettyä, en ole osannut rentoutua koska mielessä on kummitellut yksinolo tulevana aikana.

Niinpä otin eilen yhteyden kotiin ja pitkällisen kelailun jälkeen päätin lähteä samaan aikaan kuin Sami ja Anna. Nyt kuljemme koko matkan yhtenä porukkana. Jotenkin tuntuu siltä että olisin jänistänyt, mutta en halua tehdä asioita siten että ne eivät miellytä.

28.6.2008 Lauantai 9:45 Vang Vieng, Laos

Istuskelen omassa raflassa aamupalalla, vierellä virtaa Nam Song. Ilma on sateenmärkä ja luonto melko hiljainen. Ensimmäistä kertaa sai vetää ylleen pitkähihaisen paidan, sen verran on ilma viilennyt vaikkei kylmästä voi edes puhua.

Eilinen päivä oli kaavaltaan hyvin samanlainen edellisten kanssa: siirtyilyä ravintolan, vessan ja hammokin välillä, lueskelua, jumittelua, pötköttelyä. Sää vaihtui polttavasta helteestä äkäisiksi ukkoskuuroiksi ja illalla myrskyksi saakka. Nyt on satanut yhtäjaksoisesti yli 12 tuntia, tällä hetkellä tosin näyttää poutaantuvan hetkeksi.



Eilen ainoa poikkeus normaalista meiningistä oli raflassa käynti. Mesta oli hyvin miellyttävä levyttelypatjoineen ja reggaebiiseineen. Joimme kolme ämpäriä ja mässäsimme tuntuvasti. Kävely sateessa virkisti mukavasti. Nyt tuli Sami ja Anna tähän seuraksi, raportointi jatkunee myöhemmin.



22:00

Monta päivää helteessä hikoiltiin ja manattiin monsuunia tulevaksi – kun se nyt viimein on seurueemme saavuttanut, ei tämä olekaan niin kivaa. Nytkin ulkona pauhaa uskomaton rankkasade. Huomenna on tarkoitus lähteä prätkäilemään, mikä ei kaatosateessa käy eikä teiden lainehtiessa mutavellinä. Toivottavasti kyseessä on vain kuuro.

Päivä on ollut luonteeltaan jälleen täysin samankaltainen edellisten kanssa: riippumatossa hengailua, lukemista ja syömistä. Tänään on jopa pohdittu syvällisiä perinteisten pissakakkajuttujen ohella: totesimme reissumme olleen ainakin vähän perinteistä reppureissukuviota syvempi ja onnistuneet osittain pysyttelemään reissarikuplan ulkopuolella.



Tänään suoritimme aktiviteetteja: vuokrasimme mummomallin munamankelit (10 000 kipin käypään hintaan) ja pörräilimme reilun tunnin verran lähiympäristössä. Maisemat olivat henkeäsalpaavia: limestone-vuoret häämöttämässä taustalla, pilviä luikertamassa niiden välissä, riisipeltoja ja rehevää viidakkoa, kanoja, porsaita, vuohia, koiria ja lehmiä tallustelemassa teiden varsilla. Ihmiset huutelivat tervehdyksiä ja hymyilivät sielunsa pohjasta. Se joka ei ole nähnyt laolaisen hymyilevän, ei tiedä ilosta mitään – niin syvää ja aitoa on näiden ihmisten kasvojen loiste. Samaten äärimmäinen varovaisuus, rauhallisuus ja tyyneys jaksavat kerta kerran jälkeen ihmetyttää (ja miellyttää) länsimaiseen lyhytpinnaiseen möykkäkulttuuriin tottunutta. Täällä ei häslätä. Oma äänemmekin muuttuu paikallisten kanssa asioidessa merkillisen varovaiseksi ja sointuvaksi.



Jännää huomata se, että nyt kun on ehditty asettua paikalleen, rentoutua ja odottaa pulssin tasaantumista, asioista tekee paljon tarkempia havaintoja. Alussa aistimusten tulva oli niin valtaisa, ettei siitä osannut erotella sävyeroja. Kunhan avasi sielunsa ja ahmi kaiken. Nyt ehtii makustella, ajatella ja jäsennellä.

Nukkua kai tässä pitäisi, aamulla on kahdeksalta herätys jotta ehditään vuokraamaan pärrät.




Edellinen osa (osa 1)
Seuraava osa (osa 3)
Hinnat ja sanasto