keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Reppureissu Laosiin 2008, osa viisi



9.7.2008 Keskiviikko 10:00 Don Det, Laos


Leppeä aamun kare leijailee ilmassa, mutta selvää on että päivästä tulee kuuma. Vielä äsken terassin alla kotkottanut kanaparvi on siirtynyt muualle ruokailemaan, ruohonleikkurinamme toimivaa vesipuhvelia ei ole näkynyt pariin päivään. Aamupala oli keveä ja maistuva: kookossheikki, lautasellinen tuoretta banaania ja ananasta sekä lao coffeesta valmistettu jääkahvi. Simppeliä ja herkullista.

Eilen otimme heti aamutuimaan mukavat texas hold'emit ja meikäläinen keräsi komean nipun kippejä taskuun. Kuuntelimme pitkästä aikaa suomalaista musiikkia, etenkin PMMP kolisi ihamtäysiä. Pascal ja Annika tulivat käymään keskipäivän jälkeen. Hengailimme patrtsilla, imailimme Beerlaoa ja kerroimme erilaisia juopottelukokemuksia. Suomalaisena on äärimmäisen katkeraa antaa länsinaapuriin mitään myönnytyksiä, mutta Pascun seikkailu uskomattomissa plekseissä Bangkokin uudenvuoden yössä oli jotain ylitsepääsemätöntä. Kolmen maissa kävimme syömässä omassa ravintolassa (laolainen versio kanapyttipannusta kannattaa kokeilla) ja palasimme bungalowille iskemään korttia, jossa vierähtikin pimeään saakka.


Kävimme Annan kanssa hämärän tienuussa ostamassa rössiä ja kynttilöitä (Samin ja Pascun pelin edelleen jatkuessa). Lähikauppa oli tietenkin kiinni, joten lyhyestä käväisystä tulikin puolen tunnin marssi äärimutaisella, sateen pehmentämällä ja pimeällä polulla. Yhdessäkään lähiravintolassa ei ollut mentholia ja Anna liukastui komeasti rapakkoon. Itsellänikin kuraa oli polviin saakka. Ja luonnollisena jatkona tälel Via Dolorosalle huomasimme iltaruoalle mennessämme, että samaisia savukkeita olisi ollut omassa ravintolassammekin.



Raflassa tapasimme belgialaisen kaverin, joka oli selvästi juttuseuran tarpeessa. Syy kävi nopeasti ilmi – miehen tyttöystävä ei olisi millään tahtonut antaa hänelle omaa aikaa ja kyseessä oli vuoden mittainen matka. Heidän kiivastahtista riitelyään saimmekin kuunnella koko illan, naapurissa kun asvuat. Itse ymmärsin hyvin miestä: ei kukaan voi jaksaa yhdessäoloa vuorokauden kaikkina tunteina, vaikka vieras kulttuuri ja outo ympäristö eittämättä saavatkin toisen tuntumaan välttämättömältä tukipilarilta. Onneksi aamulla pari näytti jo sopuisammalta ja huutomyrsky on laantunut. Eräs positiivinenkin seikka tässä näytelmässä oli nähtävissä: reissaajien keskellä vallitseva lämminhenkisyys ja välittömyys. Kuvitellapa koto-Suomeen tilanne, jossa ventovieras tulee ravintolassa kertomaan sydänsuruistaan ja saa osakseen tukea ja ymmärrystä (selvinpäin siis).



Ruoan jälkeen sammutimme bungalowin valot ja istuskelimme kynttilänvalossa. Fiilis oli maaginen: täysin säkkipimeää ympärillä, vierellä virtaamassa yksi Aasian suurimmista joista, sammakoiden kurnutus bungalowin takana ja ainoastaan pieni valon piiri, jossa lepäsi kiireetön atmosfääri. Viihdettä ja jännäämistä tarjosi taivaanrannassa hehkunut savupilvi, ilmeisesti jossain leimusi suurempi tulipalo. Nukkumaanmennessä tuuli äityi myrskyksi ja yöllä minulla oli hetkittäin jopa kylmä shaalista huolimatta.

Pascu ja Annika saattavat tänään vielä pyörähtää, itse en jaksaisi olla kovin sosiaalinen vaikka he loistoseuraa ovatkin. Tosin huomenna he matkaavat Kambodzaan, joten jäähyväiset täytyy jättää.

10.7.2008 Torstai 08:00 Don Det, Laos

Jälleen kuuma aamu. Kanaemo paimentaa poikasiaan ja naapurin viljelijä polkaisi pyöränsä liikkeelle saatuaan riisisäkin kiinni tarakkaan. Tänään on jäljellä enää viikko aikaa Don Detillä, mikä tietenkin ahdistaa vähän. Toisaalta jälleen askartele mieli uusien matkojen parissa. Ensi kesänä suunta lienee jälleen kohti Aasiaa, enkä ihmettelisi vaikka ensi vuonna samaan aikaan kirjoittelisin näitä suuria mietelmiä Indonesian valkoisella rannalla.



Eilinen keskittyi pääasiassa yhteen asiaan: riippumattoon ja fiilis olikin rento ja chilli koko päivän mitalta. Pascu ja Annika kävivät pariin otteeseen kylässä ja Pascun jutut olivat sitä luokkaa, että harvemmin kuulee. Etenkin turkkilainen seilori -imitaatio (”Unspoiled junkboy's butt, only for me to spoil”) ja Zamfirin Kill Bill -leffamusaan sovitettu homoseksuaalisuusteema (”Enough with the foreplay – bring forth the hamsters”) olivat niin övereitä juttuja, etten ole vuosiin nauranut yhden iltapäivän aikana yhtä paljoa. Opimme ruotsalaisilta myös uuden korttipelin, Plumpedin, jonka opettelu oli kohtalaisen kimuranttia touhua. Iltaruoka syötiin ja levyteltiin lisää – muuta kerrottavaa ei juurikaan ole.



Eilen en käynyt suihkussa ja tänään ei tietenkään tule vettä. Nihkeä olo, voi kyllä.

11.7.2008 Perjantai 11:00 Don Det, Laos

Jälleen kuuma aamupäivä Laosin eteläkärjessä. Tunnelma on laiska ja kiireetön, joki virtaa vauhdilla ja lämpö tuntuu lisääntyvän rajusti viisareiden käydessä kohti keskipäivää. Sami sai juuri kortit kirjoitetuksi ja itse liimailin sälää tähän reissukirjaan (liimaa ei kannata käyttää, kosteus tekee kirjasta mössöä – suosikaa teippiä).

Eilinen päivä oli pitkästi edellisten kaltainen. Yhden ylimääräisen päivän DD:lla viettäneet Pascu ja Annika tulivat pyytämään meitä Beerlaolle ja syömään. Matkalla raflaan kävimme tutustumassa heidän bungalowialueensa hämähäkkiin, joka oli VALTAVA. Verkko ulottui suuren puun juurelta korkeaan oksaan ja verkon keskellä päivystänyt mönkiäinen oli arviolta 15-20 cm pitkä. Mnä lupaan ja vannon, etten kertaakaan näiden örkkien jälkeen valita sanallakaan suomalaisista hämiksistä.



Menimme bisselle mestaan, jossa oli laajin happy-menu mitä kuvitella saattaa. 150 taalalla olisi voinut järjestää happy weddingin ja jopa veneretket olivat iloisia. Kehotan kuitenkin kaikkia reppureiskoja välttämään kyseistä ravitsemuslaitosta: paikan vetonaulana toimi pieni apina, joka vikisi surkeana kymmensenttisessä lieassaan ja ahmi järjettömällä vauhdilla hedelmälautasen, jonka sille ostimme. Olutta pidempään ei tuossa lokaatiossa viihtynyt.



Menimme sen sijaan Pascun ja Annikan bungaloweille syömään, Mr. Ekin omistamaan Mamas and Papas -ravintolaan. Sami sai yhtäkkiä aamulla kärsimistään mahanväännöistä rankemman version ja riensi kotikämpällemme ripuloitsemaan. Ruoka oli varsin mainiota ja etenkin makaronin mättämienn viikkojen tauon jälkeen teki terää. Mr. Ek hengaili kanssamme ja kun puhe heilahti mielipiteisiin DD:n vapaasta huumausainemeiningistä, Ek tunnustautui pajauttelun ystäväksi – kunhan homma hoitui bongin kautta. Samalla tuli laitetuksi merkille laolaisten välittävä mutta suhteellisen kovakourainen suhtautuminen eläimiin: Mr. Ek antoi kissanpojalle sellaista silittelyä, että Suomessa siitä paukahtaisi sakkorangaistus, mutta vastaavasti jaksoi stoalaisella kärsivällisyydellä poistaa muovinpalan samaisen katin kurkusta.

Pascu ja Annika tulivat vielä loppupäiväksi iskemään hold'emia, jossa Anna putsasi kaikki. Hyvästelimme ruotsalaiset ja aloitimme ankaran levyttelyn, missä päivä oikeastaan vierähtikin äkkiä. Iltaruoalla hengailimme naapuripariskunnan ja hispaano- ja teutonifrendiemme kanssa.



Aamuyöstä kukko herätti kauniiseen näkyyn: koko muu taivas oli mustanharmaa, mutta metsänrajassa loisti kirkas kultainen vyö. Energia ei kuitenkaan riittänyt sen valokuvaamiseen. Nyt varmaankin vuokrataan kurrat ja lähdetään pyörimään ympäri saarta.

13.7.2008 Sunnuntai Don Det, Laos

Kenties viimeisiä aamuja täällä koskaan, mistäpä sitä tietää mihin kolkkaan maailman tuulet tulevaisuudessa heittävät. Istun omassa raflassa ja odottelen Phiengin saapumista, tänä aamuna päivä olisi mukava käynnistää kurpitsaburgerilla. Naapuritalon muksujen leikeistä kantautuu nauru ja virrassa ajelehtii tyhjä Pepsi-pullo. Sami ja Anna aikovat tänään viettää päivän kaksistaan ja oma ohjelmani koostunee hammokissa levyttelystä, lueskelusta, spajaroinnista ja musiikin kuuntelusta.

Toissapäivältä ovat merkinnät jääneet väliin, mutta eipä kyseessä mikään äärimmäisen merkittävä päivä ollutkaan (tämän reissun mittakaavassa toki – suurimman osan kotimaan päivistä se kyllä voitti). Tarkoituksenamme oli vuokrata pyörät ja painua tutkimaan saaren länsipuolta, mutta koska Mr. Phao oli kaikki kurransa vuokrannut, tyydyimme jalkapeliin. Kävelimme pieniä polkuja riisipeltojen läpi ja tuijottelimme silmät ammollaan upeita maisemia: taivasta peilaavia märkiä palstoja, rairuohoa vihreämpiä riisirivejä, pelloilla märehtiviä valtavia puhveleita, tiellä kirmaavia hymysuisia lapsia ja temppelin muurin takaa varovasti mutta ylpeästi katselevia munkkeja. Aurinko tosin paahtoi paahtoi suoraan yläpuolelta kaaliin ja reidet hinkkautuivat helteessä vereslihalle. Ensi reissussa persetalkki TÄYTYY MUISTAA.



Ilta taisi kulua perinteiseen tapaan levyttelyn parissa. Kävimme ravintolassa syömässä ja tapaamassa pian lähteviä naapureita sekä muita tuttavia. Hammokista petiin ja siitä Tirsamaahan, konsepti on tuttu ja uni täällä syvää, rauhallista ja nopeasti saapuvaa. Unirytmi on melko toimiva: uneen pääsee aina ennen yhtätoista ja päättyy sopivasti yhdeksän tienuussa. Syy nopeaan nukahtamiseen on stressittömyydessä – kun mitään järjestettävää tahi murehdittavaa ei ole, ei mikään ole estämässä unta. Kotomaassa pitää muistaa seuraavanlainen muistisääntö: kahdeksan jälkeen lähinnä cihllataan, valmistaudutaan lepoon eikä rasiteta aivoja tarpeettomasti.

Ai niin, pari tarinaa perjantailta ansaitsee tulla kerrotuksi. Ensimmäinen niistä linkittyy jo torstaihin. Lähellä sijaitsee australialaiskaverin ylläpitämä leipomo jossa on myynnissä toinen toistaan maistuvampia mässyjä 10 000 kipin käypään kappalehintaan. Mies on ammattileipuri ja jälki sen mukaista. Torstai-iltana olimme hengailleet tovin hammokeissa pimenevässä illassa. Nälkä alkoi kurnia, mutta ravintolaan ei olisi vielä jaksanut lähteä einehtimään. Yhtäkkiä polultamme kajahti ääni ja pian portaillamme oli hymyilevä aussi kahden suuren peltilaatikon kanssa. Ajatelkaapa oikeasti miten taivaallisesta tilanteesta on kyse: laiskana hammokissa, pieni nälkä ja sitten näitä ihanaisia pullia tuodaan suoraan kotiovelle. Käsittämätöntä.



Sama toistui perjantaina. Olin juuri saanut suklaamuffinsin päätökseen ja pötköttelin hammokissa. Mr. Phao ilmestyi paikalle ja kyseli, miksi en pitänyt valoja päällä. Kerroin ihastelevani tähtitaivasta. Phao juoksi pihalle, tuijotteli taivasta ihaillen ja naureskellen, mennen sitten ravintolaa kohden. Kohta kaikki valot sammuivat bungaloweiltamme ja epäilin kyseessä olevan tyypillinen sähkökatko. Myöhemmin Mr. Phao oli kuitenkin kertonut Samille ja Annalle sammuttaneensa valot jotta olisin voinut nähdä tähdet paremmin. Ei tällaista oikeasti tapahdu!

Eilen ollessamme aamupalalla Mr. Phao toi bungaloweillemme ryhmän reissaajia Ban Nakasangista ja siihen ryhmään kuuluivat myös vieressäni nyt istuvat Nathan ja Rex Seattlesta. Mr. Phao lähti juuri hakemaan uutta lastia ja saapui NYT laituriin. Täytyy mennä pitämään markkinointipuhetta kuten Phao pyysi.
(..)
No niin, nyt ollaan omalla bungalowilla.ja matkalla Phao kiitteli avustani: pidin neljälle chileläisreissaajille varsin läpinäkyvän ja härskin markkinointipuheen, mutta sen saatoin tehdä täysin puhtain omantunnoin. Tämä paikka on aidosti mahtava ja Mr. Phao on rahansa ansainnut. Pitäkööt nuo reissarit minua falskina ja matalana käärmeenä, olen ainakin jollain tapaa yrittänyt jeesata paikallista. Mr. Phao kertoi vielä nähneensä yöllä unta nuorista, kauniista naisista ja tiesi että tänään on onnekas päivä.


16:20

Takaisin eiliseen: päätimme siis lähteä tsiigailemaan sunsettiä Si Phan Donin saarien väliin. Mr. Phao lähti ajamaan venettä vastavirtaan, pohjoiseen Don Detiltä. Fiilis oli tajuton: alla yksi maailman suurimmista joista ja sen päällä vain pieni venhe. Mr. Phao kertoili tasaiseen alueen historiasta. DD:n ja Don Andin välillä oli siirtomaa-aikana kaapeliyhteys – tornit ovat edelleen pystyssä. Kaarsimme hiukan länteen ja olimme n. 300 metriä Kambodzhan rajasta. Phao (mikä tarkoittaa purjetta laoksi) näytti meille rajavartioston majaa, josta käsin oli ennen myllytetty. Samalla seudulla nimittäin vielä 8 vuotta sitten säännöllisesti miehiä tuli veneellä Kambodzhasta Laosin puollelle mukanaan kilon nyytti Mari-Johannaa, tarkoituksenaan diilata se Si Phan Donille.



Phao kertoi että hänen mukaansa pajauttelu ei ole ongelma DD:lla, kunhan se eiole tänne matkaamisen tarkoitus. Vangarin kaltaista dottaajan taivasta saaresta ei haluta, mutta mikäli homma säilyy tällaisenaan, Phaon mukaan siitä hyötyvät sekä reissaajat että paikalliset. Muutoin erinomaisen lungia tunnelmaa jännitti hetkeksi Samin niskassa kiipeilly reiluhko spindeli mutta muuten Mekongiin laskeva aurinko ja sen taivaaseen maalaamat sävyt paukauttivat trippimittarin kerralla nollille. Illalla otimme biisonia omassa raflassa ja hengailimme jenkkien kanssa. Yöllä uni ei meinannut millään tulla, kun mielessä pyörivät jo kotimaan kuviot.



Ai niin, yksi hauska anekdootti oli tyyten unohtua.Ajaessamme kohti Don Detiä Mr. Phao kertoi vastaanajaneesta munkista, joka oli ollut varsinainen laolaosieni, pelimiesten keisari ja bongikingien John Holmes. Nykyisillään mies oli ollut kuivilla jo kymmenen vuotta – toimiipa tuo uskonnollinen pelastuminen täälläkin.



Nyt lienee enää parisen tuntia auringonlaskuun. Herra Kuherre ja Rouva Siirappi ovat edelleen kaksistaan ja olen ollut hammokissa koko päivän. Noh, karmealta tilanteeni vaikuttaakin: joudun omassa rauhassani katselemaan riippumatosta Mekongin virtausta, kuuntelemaan musiikkia, levyttelemään ja lueskelemaan. Kova on kolmannen pyörän osa Indokiinassa!

Aasia on erilainen. Aiemmilla reissuilla Euroopassa on aina jossain vaiheessa tullut fiilis että homma on nähty ja joutaisi pikkuhiljaa kotiinpäin. Mutta tämä, tämä on täysin erilainen maailma eikä tähän ole yksiselitteisesti mahdollista leipääntyä kuukaudessa. Ensimmäistä kertaa minulla ei ole matkan lopun häämöttäessä kotia haikaileva olotila,vaan täysin päinvastainen. En haluaisi vielä lähteä, toivon että tämä olisi vasta suuren matkamme alku (mitä se eittämättä filosofisella tasolla onkin) ja voisimme jatkaa tästä loputtomasti.

Edellinen osa (osa 4)
Seuraava osa (osa 6)
Hinnat ja sanasto

Päävalikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti